Bloggaaja Katri Sorsa kirjoittaa avoimesti pienten lasten vanhempien seksielämästä ja saa myös paljon negatiivista palautetta muilta äideiltä.
Bloggaaja Katri Sorsa tunnettiin ennen muun muassa rohkeista kuvistaan ja tosi-tv-ohjelmista, nyt nuori nainen on pienen lapsen äiti ja hänen elämässään on uusi suunta. Sorsa pyörittää muun muassa Auttava käsi -Facebook-sivustoa miehensä kanssa ja vie sitä kautta muun muassa ruoka-apua perheisiin.
– Työskentelin ennen media-alalla ja arvoni olivat aika erilaiset. En oikeastaan osannut katsoa sitä maailmaa, missä elin. Nyt, kun olen saanut poikani, välitän enemmän siitä, millaisessa paikassa hän elää ja miten voin itse vaikuttaa siihen. Pienillä teoilla jokainen voi muuttaa jonkun maailmaa, hän toteaa.
Sorsa tunnettiin ennen räväkästä tyylistään, nyt hän puhuu luonnollisen kauneuden puolesta ja haluaa opettaa poikansakin arvostamaan sitä.
– Yritän opettaa pojalleni naisen kunnioitusta ja että ollaan yhden kanssa kerrallaan, ei pelehditä, Sorsa kertoo.
"Äitiys ei ole kilpailu"
Sorsan blogi muistuttaa välillä äitien taistelukenttää, sillä monella on sana sanottavanaan hänen äitiydestään. Hän on kuitenkin oppinut ottamaan kommentit vastaan oikealla tavalla.
– Aluksi olin hirveän herkkä, en osannut käsitellä niitä tunteita. Kerroin esimerkiksi blogissani, että olen joutunut kantamaan lastani paljon rintarepussa, niin osa muista äideistä suhtautui siihen aika hyökkäävästi. Heistä paapon lastani ja muuta vastaavaa. Uskon, että se johtuu siitä, että he haluavat puolustaa omaa äitiyttään ja ymmärrän sen täysin. Olen oppinut sivuuttamaan ikävät kommentit tai vastaamaan positiivisesti, jolloin ikään kuin pysäytän sen pallon, ennen kuin se ehtii vyöryä eteenpäin.




