Mainos

Katri Helena saa oman nimikkokadun

Katri Helenan kotikuntaan avataan laulajan nimeä kantava raitti.

Tohmajärven kunta nimeää kuntakeskuksen pääkadun laulaja Katri Helenan mukaan. Nykyinen Kauppakatu sekä Kirkkotien alkuosa Takkunurmentielle saakka saa uuden nimen Katri Helenan raitti. Pituutta katuosuudella on noin 1,1 kilometriä.

Tohmajärven kunta halusi kunnioittaa suomalaisten rakastaman sinivalkoisen äänen 50-vuotista taiteilijanuraa ja tuoda kuntakuvassa esiin Katri Helenan tohmajärveläiset juuret. Katri Helena on kotoisin Tohmajärven Uusi-Värtsilästä.

– Idea raitista on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, ja se on testattu ja hyväksytty kunnan päättäjien keskuudessa. Nyt asialle on saatu myös Katri Helenan hyväskyntä, Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen sanoo MTV.fille.

Katri Helenan raitti avataan virallisesti Tohmajärven pitäjäjuhlien, Potsipäivien, yhteydessä lauantaina 28. kesäkuuta. Katri Helena konsertoi jo edellisenä iltana Tohmajärven kesäteatterilla. Tohmajärven kunta tarjoaa konsertin pitäjäjuhlille tuleville nykyisille ja entisille tohmajärveläisille.

Tarkoitus on avata Tohmajärvelle myös Katri Helenan laulajanuran vaiheista kertova näyttely, johon taiteilija on luvannut esineistöä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.