Turkin Aras Kaya jäi joulukuussa maastojuoksun EM-kisoissa Lissabonissa toiseksi tavalla, joka herättää hänessä jälkeenpäin katkeruutta. Kayan potentiaaliset mestaruusjuhlat nimittäin pilasi Ruotsin Robel Fsiha, jonka on nyt ryvettänyt dopingkäry.
Fsiha antoi kiellettyä ainetta sisältäneen dopingnäytteen viime marraskuussa Etiopian Addis Abebassa. Tieto Fsihan kärystä ja hänelle asetetusta väliaikaisesta kilpailukiellosta tuli julki tänään.
Fsiha kilpaili joulukuussa Lissabonissa maastojuoksun EM-kisoissa ja voitti Euroopan mestaruuden. Turkin Kaya sijoittui toiseksi.
– EM-kisat olivat kova pala. Olin satsannut niin lujaa ja halusin voittaa. En kuitenkaan onnistunut, Kaya sanoo Aftonbladetille.
Kayan mukaan hänellä ei ollut tuolloin mitään epäilyksiä Fsihan huijaamisesta. Kaksikko nähtiinkin maalin jälkeen halaamassa toisiaan.
Kaya oli tuolloin toiseksi jäämisestä huolimatta myös iloinen mitalistaan. Nyt tunnelmat ovat muuttuneet. 25-vuotias turkkilaisjuoksija on surullinen.
– Kyllä, olen pettynyt tuohon jätkään. Hän huijasi, kun kaikki muut olivat puhtaita, Kaya jyrisi.
Aftonbladet uteli, mitä Kaya sanoisi nyt Fsihalle, jos kaksikko kohtaisi.

