Katiska-vyyhdissä tuomitun Janne Järvisen olympiamatka yhä mahdollinen? "Olympiakomitea on aina noudattanut oikeusturvalautakunnan päätöstä"

2:25
Tulosruutu kertoi Janne Järvisen purjehdustapauksen uusista käänteistä.

Tokion olympialaisiin valitut purjehtijat Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen kirjoittivat joukkuekaverinsa Janne Järvisen puolesta vetoomuksen Suomen Olympiakomitealle. Kaksikon mielestä katiska-vyyhdissä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu Järvinen ansaitsisi urheilullisin perustein paikan Tokion olympiajoukkueessa.

MTV Urheilun haltuun päätynyt vetoomus asetti Tokion kisoihin urheilullisin perustein valitsematta jääneen Järvisen tapauksen uuteen valoon.

– Se on tietysti ehkä vähän enemmän tunne-asia. Kaikki myöntävät varmasti sen, ettei Nacra 17 olisi valinnassa mukana ilman Janne Järvistä. Mutta siinä vaiheessa, kun meillä on kolme valintakelpoista urheilijaa, tehtävänämme on valita miehistö, jolla on parhaat edellytykset menestyä, Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kommentoi torstaina MTV Urheilulle.

Lehtimäki oli Järvisen mukaan näyttänyt vuosi sitten vihreää valoa olympiaprojektin jatkamiselle. Järviseen kohdistuneet syytteet olivat tuolloin osapuolien tiedossa.

– Emme voi asettua asemaan, jossa kiellämme urheilijaa osallistumasta. Toki olisi varmaan voinut painavammin sanoa tilanteen kyseenalaisuudesta. Mutta jos menemme vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa syytteet oli vasta nostettu, eikä ollut tietoa, mihin suuntaan ne menevät, tilanne on sama kuin tänäänkin. Kun ei ole lainvoimaista tuomiota, Janne Järvinen on meidän papereissa syytön niin kauan, kunnes meidän oikeustoimi sen jollakin tavalla toteaa.

Järvinen ilmoitti aiemmin valittavansa urheilun oikeusturvalautakuntaan, jos hänen valintansa Tokion kisoihin evätään. Voidaanko purjehtija siis yhä nähdä kesän kilpailuissa? 

– Tässä täytyy vastata olettamuksen varassa. Se on varmaan hallituksenkin asia, mutta jos minulla on oikea käsitys, Olympiakomitea on aina noudattanut oikeusturvalautakunnan päätöksiä. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja