Kätensä syövälle menettänyt Toni ei saa invalideille myönnettävää autoveronpalautusta
Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut Toni Lehtonen on 48-vuotias tamperelainen, jonka oikea käsi amputoitiin aggressiivisen syövän vuoksi kaksi vuotta sitten. Hän joutui välittömästi työkyvyttömäksi.
Paljon liikkuneelle miehelle löytyi markkinoilta sopiva auto, joka helpottaa elämää huomattavasti. Invaliditeetista huolimatta Lehtonen pystyy toimimaan liikenteessä itsenäisesti.
Lehtonen haki invalideille myönnettävää autoveronpalautusta. Sellaista voi lain mukaan saada invalidi, jonka liikunta- tai näkövammasta aiheutuva pysyvä haitta-aste on vähintään 60 prosenttia ja jolle auton hankinta on hänen toimensa, työnsä tai ammattiin valmistumista varten tapahtuvan opiskelun hoitamiseksi olennaisen tarpeellinen.
Lehtoselle ei autoveronpalautusta herunut.
– En saa palautusta, koska en ole työssä. Ja tämä sairaus teki minut työkyvyttömäksi, sen takia en ole töissä. Minulla on yksi käsi. Jos olisin edellisessä työssäni, voisin saada autoveronpalautusta, Lehtonen kertoo ristiriitaisesta tilanteesta.
Lehtosen kohdalla autoveronpalautuksessa on kyse noin 5000 eurosta. Raha ei ole kuitenkaan syy, miksi Lehtonen haluaa tuoda epäkohdan julkisuuteen.
– Kyse on periaatteesta. Koen, että muidenkin invalidien osalta nämä päätökset ovat monesti tällaisia – on tämä nyt vähän ristiriitainen juttu, Lehtonen harmittelee.
Lehtonen voisi palautuksen saamiseksi opiskella tai jopa avustaa edellisessä työssään uintitarvikemyynnissä.
– Mutta tarvitsisin siihen auton, koska toimipisteet – kun uimahalleissa olen ollut – ovat ympäri maata Helsingistä Ouluun. En sinne millään muulla pääse.
Jos Lehtonen saisi päättää, hän käyttäisi päätöksenteossa ja lain tulkinnoissa maalaisjärkeä.
– Siten, että tilanteita katsottaisiin vähän tarkemmin tapauskohtaisesti, eikä vaan aina olisi että ”ei käy”. Positiivisuus luo positiivisuutta ja taas tiukka tulkinta on negatiivista ja luo negatiivisuutta. Voisimme paljon tukea kaltaisiani ihmisiä sillä, että ajattelisimme positiivisesti.
– Kyllä varmaan olen saanut tarpeeksi turpaani ja aika moni invalidi on saanut tarpeeksi turpaansa ilman näitäkin asioita.
Miltä syöpädiagnoosi ja raajan amputoiminen Lehtosesta tuntui? Katso koko haastattelu!
Uusimmat
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja Faith Kipyegon tulistui ME-vauhtiin – itsevarma ennätysnainen latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
11:02
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt
-
11:01
Treffien jälkeiset tunnelmat vetää puolisoehdokkaan mietteliääksi: "Haluaisin kysyä Asgeirilta, että missä mennään"
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:40
MTV seuraa: Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
Lataa lisää