Kasmir on päättänyt yhdessä MTV3:n kanssa, että hän jättää Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun kesken taatakseen sekä tanssijoille että työryhmälle täyden työrauhan.
Kasmir kommentoi Facebook-sivullaan päätöstä jättää Tanssii Tähtien Kanssa -kisa kesken. Hän pitää tanssikilpailua hienona kokemuksena ja harmittelee, että se loppui niin lyhyeen.
– Tanssit on nyt tanssittu. Hieno kokemus Tanssii Tähtien Kanssa jää osaltani lyhyemmäksi kuin toivoin. Olemme ohjelman kanssa yhdessä sopineet etten enää jatka kisassa eli minua ei nähdä sunnuntain jaksossa mukana, Kasmir kertoo.
Hän kokee, että viime aikojen julkisuus on ollut koko ohjelmalle ja muille osallistujille keskittymistä häiritsevä tekijä.
– Julkisuuden henkilönä ei voi piiloutua medialta tai itseen kohdistuvalta arvostelulta. Yksityisyyden suoja on pienempi. Julkisuus tulee vastaan ja se pitää vastaanottaa hyvässä ja pahassa, omalla nimellä, Kasmir kirjoittaa.
Häntä on kuultu todistajana Axl Smithin salakatselutapauksessa. Tiistaina julkaistusta tuomiokirjelmästä selvisi, että Smith oli näyttänyt salakuvattua materiaalia Thomas Kirjoselle, eli Kasmirille.
– Meitä kaikkia koskee oikeus ja velvollisuus todistaa oikeudenkäynnissä, jotta totuus tulisi esille ja tuomio olisi oikeudenmukainen, Kasmir kirjoittaa.
Hän painottaa päivityksessään, että ei ollut tapauksessa syytettynä vain todistajana.
