Jari Sillanpää pyytää suorassa lähetyksessä tekojaan anteeksi – toivoo, että yli viiden vuoden takaisille tapahtumille laitetaan piste
Iskelmätähti Jari Sillanpäästä tehty Siltsu-dokumentti kokoaa yhteen artistin elämän ja uran käänteet. Sillanpää itse toivoo, että kohuille saadaan nyt piste.
Iskelmätähti Jari Sillanpään elämää ja uraa kertaava neliosainen dokumentti Siltsu alkoi 14. syyskuuta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Dokumentin ohjaaja Minna Duftonin mukaan idea ohjelmaan tuli sen vastaavalta tuottajalta Eero Hietalalta.
– Mitä tapahtui oli se kehys, Dufton kertoi Huomenta Suomessa 24. syyskuuta.
Sillanpäätä ei ollut helppo saada dokumenttiin mukaan. Ystävät kuitenkin kannustivat lähtemään siihen.
– Olin nähnyt dokumentin yhdestä jääkiekon pelaajasta. Se oli kova ja skandaalinhakuinen. Pelästyin, etten halua lähteä tähän ollenkaan, mutta ystävät sanoivat, että saan ainakin oman ääneni kuuluviin, että kannattaisi mennä. Sitten tapasin Minnan, ja se oli sillä selvä, Sillanpää kertoi Huomenta Suomessa 24. syyskuuta.
Duftonin mukaan dokumenttia ei ollut millään lailla helppoa tehdä. Sana ”turbulenssi” kuvaa hänen mukaansa hyvin koko prosessia.
– Minun tapani tehdä on ihminen edellä, ei skandaali edellä. Se ei ole se helppo tie, Dufton kertoi.
Kansan mielestä mahdollisesti Sillanpään pahimpana tekona pidetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämistä, josta hän sai sakkotuomion vuonna 2020. Huumeongelmissa ollut Sillanpää on myös saanut kolme rikostuomiota. Dokumentissa vaaditaankin anteeksipyyntöä ja katumista.
– Mulla on ollut sellainen ajatus, että en ole ymmärtänyt, miksi minun pitäisi pyytää anteeksi muuta kuin itseltäni. Pyydän kaikilta sydämeni pohjasta anteeksi, jotka ovat tunteneet tulleensa loukatuiksi, Sillanpää esitti anteeksipyyntönsä suorassa lähetyksessä.
Dokumenttisarjan toisessa jaksossa käsitellään Sillanpään suhdetta mediaan sekä käydään läpi muun muassa miehen huumausainerikosten ja -oikeudenkäynnin aiheuttamia tuntoja.
Sarjassa Sillanpää kertoo, että pahimman kohun aikaan hän pelkäsi jopa lähteä ulos kotoaan. Tuolloin tehdyssä haastattelussa hän vielä kertoi, ettei kadu tekojaan.
– Te voitte vihata minua niin paljon, mutta en voi tässä istua ja teeskennellä, että kadun tätä asiaa. Koska mä en kadu. Tää on asia mun mikä mun on pitänyt elää ja tehdä, Sillanpää summaa dokumentissa.
Lue myös: "En voi teeskennellä, että kadun tätä asiaa" – Jari Sillanpää palaa dokumentissa huumekohuun
Erilaisia tuomioita
Sillanpää sai vuonna 2020 sakkotuomion, jonka suuruudeksi tuli 45 päiväsakkoa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Lisäksi laulaja oli ottanut puhelimellaan tietokoneen ruudulta kahdeksan valokuvaa, joissa näkyy mies, joka kohdistaa seksuaalista toimintaa pieneen lapseen.
Sillanpää on aiemmin kiistänyt kuvanneensa kyseistä videota sekä ottaneensa mainittuja kuvia, sekä ylipäätään kiistänyt olleensa tietoinen, että hänen puhelimellaan oli ollut kyseisiä kuvatallenteita.
Sillanpään puhelin takavarikoitiin toukokuussa 2018. Tuolloin puhelimessa ei ollut kyseistä videota tai valokuvia, mutta poistetut kuvatallenteet oli onnistuttu palauttamaan.
Oikeuden mukaan Sillanpää kuvasi videon ja otti kuvat. Kirjallisena todisteena tästä on tietotekninen raportti, jonka mukaan Sillanpää olisi muokannut tietokoneella Valokeilassa-kiertueensa soittolistaa vain noin minuutti ennen valokuvien ottamista tietokoneen ruudulta.
Sillanpää on tuomittu myös vuonna 2018 ehdolliseen vankeusrangaistukseen huumausainerikoksista.
Sillanpää mainitsi Huomenta Suomessa, ettei kuva-asiassa ollut kyse kuvan levittämisestä, vaan hänelle on selitetty, ettei Suomen laissa ole oikein parempaa vastinetta. Asian kohdalla on muutenkin ollut paljon väärinymmärryksiä.
– Lähiaikoina on väitetty, että olisin jopa ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä lapsen kanssa, mikä on ihan pöyristyttävää. Tämä (videon ja kuvien ottaminen) on tapahtunut viisi ja puoli vuotta sitten. Toivon todella, että nyt laitetaan piste tälle, Sillanpää kertoi.
Katso alla olevalta videolta, miksi Jari Sillanpää kokee, että julkinen työ kaikesta huolimatta sopii hänelle.
Juttua muokattu 24.9. klo 10.20: Lisätty tarkempaa tietoa Jari Sillanpään saamista tuomioista ja lisätty, mitä Siltsu-dokumentin toisessa jaksossa käsitellään.
Siltsu-dokumentti on katsottavissa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaisin klo 21.
Uusimmat
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
Lataa lisää