Käskettiinkö sinunkin odottaa ponnistamista synnytyksessä? Uusi tutkimus paljastaa, että odottaminen onkin turhaa

Kotikätilö kehottaa tutustumaan synnytykseen etukäteen 10:21

Elokuvistakin tutut ohjeet synnyttäjille saattavat joutua romukoppaan, sillä uuden tutkimuksen mukaan ponnistamista ei pitäisi pidätellä.

Video: Kotikätilönä toimiva Jenna Hellstén kehottaa naisia "ottamaan synnytyksen haltuun", eli tutustumaan synnytykseen etukäteen ja selvittämään, mitä omassa kehossa silloin tapahtuu.

Elokuvissakin sitä näkee usein. Hikinen, synnyttävä äiti puuskuttaa sairaalasängyssä, mutta hoitaja toppuuttelee: älä ponnista vielä!

Uuden tutkimuksen mukaan ponnistamista ei kuitenkaan pitäisi pidätellä, kertoo Today.com.

Aiemmin on ajateltu, että odottaminen tekee synnytyksestä nopeamman ja turvallisemman. Yhdysvaltalaisyliopiston selvityksessä kuitenkin havaittiin, ettei ponnistamisen viivyttämisellä tai sen tekemisellä heti ollut suurtakaan vaikutusta, kun kohdunkaula on avautunut noin kymmenen senttimetriä.

"On hyvin vaarallista kuvata niitä, kun ne ovat synnyttämässä, mutta meillä on tässä yksi..."

Mies selosti supistuksia kuin luontodokumentissa – olisitko reagoinut yhtä rauhallisesti kuin tämä vaimo?


Oli siis yksinkertaisesti yhdentekevää, ponnistaisiko äiti myöhemmin vai heti, kun hänestä tuntuu siltä.

Koska vain ponnistaneiden synnytys oli 30 minuuttia lyhyempi

Tutkimuksessa havainnoitiin 2400 synnyttäjää, joista jokainen otti epiduraalin. Naisia käskettiin satunnaisesti joko pidättelemään ponnistamista tai ponnistamaan heti, kun siltä tuntui, kunhan kohdunkaula oli avautunut kymmenen senttiä.

Kummassakin ryhmässä 85 prosenttia vauvoista syntyi ilman leikkausta. Ponnistamisen pitkittäminen ei vähentänyt keisarileikkauksia, kuten aiemmin on oletettu. Ryhmässä, joka sai ponnistaa koska vain, jotkut harvinaiset komplikaatiot olivat harvinaisempia.

Synnytys myös oli noin 30 minuuttia lyhyempi, jos synnyttäjä sai ponnistaa koska vain.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Medical Association -lehdessä. Tutkimus tehtiin ensisynnyttäjillä, ja tutkijat haluaisivatkin toistaa kokeen toisen tai kolmannen lapsensa saavilla.

Lähde: Today.com

Lue myös:

    Uusimmat