Kasaripoliitikot pitävät yhtä – "Tiukan debatin jälkeen nauretaan kuppilassa"

Viime eduskuntavaalit vuonna 2011 olivat poikkeukselliset siinä suhteessa, että eduskuntaan valittiin paljon alle kolmekymppisiä kansanedustajia. Kun edeltävänä vaalikautena heitä oli vain yksi, niin viime vaaleissa "kasareita" eli 80-luvulla syntyneitä edustajia valittiin jo 10.

– Aika nopeasti kun eduskuntakausi alkoi, löytyi luonteva yhteys pitää yhtä. Kaikilla meillä on omat aatteet ja arvot, mutta on sellaisia sukupolvikokemuksia, jotka yhdistävät ehkä jopa enemmänkin kuin jonkun toisen ihmisen kanssa oman puolueen sisällä, kansanedustaja Annika Saarikko (kesk) sanoo MTV3:n SuomiAreenassa Porissa.

Kasariporukka kokoontuu kuukausittain, jopa toistensa kodeissa.

– Monille on ehkä yllätys, että politiikassa toimitaan aika paljonkin puoluerajojen yli. Salissa saatetaan ottaa kunnon debatti, mutta jälkeenpäin nauretaan kuppilassa, että "hyvin sä vedät", kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen täydentää.

SDP:n "kasariedustaja" Antti Lindtman puolestaan muistuttaa, että myös alle kolmekymppiset äänestäjät ovat aktivoituneet.

– Nuorten kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin on kokoajan noussut. Nuoret ovat aktiivisia, mutta he eivät ole ehkä samalla tavalla aktiivisia kuin aikaisemmat sukupolvet. Ei ehkä lähdetä politiikkaan pitkän linjan kautta mukaan vaan olla aktiivisia siihen päivän asiaan liittyen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat