Kärsitkö näistä oireista? Voi olla merkki kaamosmasennuksesta

"Kirkasvalolamppu on perusteltu hoito kaamosmasennuksessa" 9:31
Auttaako kirkasvalolamppu oikeasti kaamosmasennukseen? Psykiatrian professori Erkki Isometsä kertoo kaamosmasennuksen oireista ja hoidosta.

Noin 1–2 prosenttia suomalaisista kärsii kaamosmasennuksesta.

Psykiatrian professori Erkki Isometsä Helsingin yliopistosta kertoo tiettyjen oireiden olevan tyypillisiä juuri pimeän vuodenajan masennukselle.

– Kaamosmasennuksessa korostuvat liika nukkuminen, väsymys ja ruokahalun lisääntyminen, jotka eivät ole valtavan tyypillisiä tavallisessa masennuksessa, Isometsä sanoi Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Isometsän mukaan heidän, jotka tietävät olevansa masennukselle alttiita, kannattaa olla tarkkana.

– Kannattaa pitää huolta elintavoista ja tehdä niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja sillä tavalla pitää huolta itsestään.

Mistä tunnistaa tavallisen masennuksen ja kaamosmasennuksen eron? Auttaako kirkasvalolamppu? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.

Video alla: Viiden jälkeen -ohjelma kävi kysymässä Helsingissä, miten kaamos vaikuttaa ihmisiin.

Viiden jälkeen -ohjelma kävi kysymässä Helsingissä, miten kaamos vaikuttaa ihmisiin 2:18
Miten kaamos vaikuttaa suomalaisiin?

Lue myös:

    Uusimmat