Kärsimys ja pelko eivät näy riittävästi muurimuseoissa

Berliinin Bernauer Strassella on avattu muurin murtumisen 25-vuotisjuhlien kunnaiksi uudistettu pääkaupungin ja koko maan jaosta kertova näyttely. Bernauer Strasse oli yksi Berliinin ja Saksan jakautumisen dramaattisista näyttämöistä erityisesti 1960-luvulla, kun muuri rakennettiin. Kadun ali on muiden muassa kaivettu useita pakotunneleita.

Kaikki eivät Saksassa ole tyytyväisiä siihen miten DDR-diktatuuria on viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana muisteltu.

– Moni asia meni alusta lähtien pieleen. Minä olisin toivonut, että tämän lähimenneisyyden käsitteleminen olisi hoidettu paremmin, vuodesta 1974 Länsi-Berliinissä asunut vihreiden eurokansanedustaja Michael Cramer sanoo.

– Se kauhu, se hirvittävä pelko, jota DDR:n sortokoneisto kylvi, ei näy riittävästi esimerkiksi Bernauer Strassen muurimuseossa, joka muuten on kyllä hieno ja hyvä, Cramer jatkaa.

Hän teki heti muurin murtumisen jälkeen aloitteen Saksojen jakolinjaa seuraavasta pyöräreitistä. Hanke on sittemmin laajentunut koko Euroopan halki vanhaa rautaesirippua pitkin kulkevaksi pyöräilyväyläksi. Vihreiden veteraanipoliitikko alleviivaa, ettei aloitteen tarkoituksena ollut kääntää katsetta pois ikävistä asioista.

– Saksan ja Euroopan jaon häviäminenhän oli loistava asia, josta pitää iloita. Tuon pyöräreitin ajaminen on erinomainen tapa muistaa ja tutustua Euroopan kulttuureihin, historiaan ja poliittiikkaan, Cramer hehkuttaa.

Muuri ja huikea lähimenneisyys ovat Berliinille kiistatta tärkeimpiä matkailuvaltteja, jotka työllistävät ja tuovat rahaa. Muuribisneksen uranuurtajiin kuuluva Wieland Giebel myöntää, että vakavan asian ympärillä on paljon tarpeetonta sirkusta.

– Mutta toisaalta, kun katson miten pitkään ihmiset viettävät näissä museoissa ja näyttelyissä aikaa erilaisten tekstien ja kuvien äärellä, ymmärrän, että he ovat todella kiinnostuneita lähihistoriasta ja haluavat sekä elää että kokea sitä. Se on sitten eri asia pitääkö näistä erilaisista klovneista esimerkiksi Checkpoint Charlie –museolla. Minusta ne pitää hyväksyä, koska kävijät ovat kuitenkin ennen muuta kiinnostuneita historiallisista tapahtumista, Giebel erittelee Berlin Story –myymälässään.

Myös hän korostaa, että DDR:n sortokoneiston aiheuttamaa kärsimystä ei missään tapauksessa pidä vähätellä.

– Minulla on silloiseen ahdistukseen omakohtainen kytkentä. Pakenin kaksivuotiaana äitini kanssa Itä-Berliinistä. Silloin elettiin 1950-lukua eli muuria ei vielä ollut. DDR perustui epäoikeudenmukaisuuteen ja valtio oli täysin mielivaltainen. Kenelläkään ei ollut mahdollisuutta valittaa järjettömistä päätöksistä ja loputtomasta alistamisesta, Giebel sanoo.

Erityisesti Itä-Saksassa moni on sitä mieltä, että kansalaisille aiheutetun henkisen ja fyysisen tuskan lisäksi on unohdettu myös ne tavalliset itäsaksalaiset, jotka tekivät 25 vuotta sitten rauhanomaisen vallankumouksen. Useat julkisuuden henkilöt ja myös poliitikot ovat liputtaneet sen puolesta, että muurin murtumisen päivä 9. marraskuuta 1989 pitäisi nostaa Saksan tärkeimmäksi kansalliseksi juhlapäiväksi.

– Kyllä itäsaksalaisten tunnot olisi muurin murtumisen ja Saksojen yhdistymisen jälkeen pitänyt ottaa paremmin huomioon, yhdistymisprosessia Berliinin kaupunkiosavaltion parlamenttiedustajana läheltä seurannut Michael Cramer sanoo.

Hän korostaa, että ilman Puolan Solidaarisuus-liikkeen, Baltian laulavan vallankumouksen ja DDR:n rauhanomaisen opposition päättäväisyyttä, muuri ei olisi murtunut.

– Toisaalta meillä on nyt valtion päämiehenä itäsaksalainen Joachim Gauck ja liittokanslerina niin ikään itäsaksalainen Angela Merkel, eli ei itäsaksalaisia sentään ihan kokonaan ole unohdettu, Cramer nauraa.

DDR:n rauhanopposition avainhahmoihin kuuluvaa Gauckia on Saksassa arvosteltu viime viikkoina siitä, että hän epäilee edelleen kelpaako DDR:n mahtipuolueen SED:n seuraaja, vasemmistolainen Linke, hallituspuolueeksi. Muurin murtumisen 25-vuotisjuhlien yhteydessä selvä enemmistö poliitikoista on asettunut tukemaan liittopresidenttiä.