Jalkapallon Serie B -joukkue Salernitanan karsintataistelu on ajautunut kaaokseen. Suurin osa joukkueesta joutui sairaalahoitoon ensimmäisen Sampdoriaa vastaan pelatun ottelun jälkeen ruokamyrkytyksen takia.
Salernitana taistelee välttääkseen putoamisen Italian kolmossarjaan. Joukkue on pyytänyt toisen osaottelun lykkäämistä, koska pelaajat ja valmennustiimi ovat edelleen liian sairaita harjoittelemaan.
Draama alkoi lentokoneessa paluumatkalla Salernoon sunnuntain 2-0-tappion jälkeen Genovassa. 21 pelaajaa ja henkilökunnan jäsentä sairastui, ja suuri osa heistä vaati sairaalahoitoa koneesta poistumisen jälkeen.
– Olemme todella järkyttyneitä tapahtuneesta ja tapahtumien sarjasta, joka uhkaa vaarantaa Salernitanan valmistautumisen kauden viimeisiin ja ratkaiseviin minuutteihin, seuran toimitusjohtaja Maurizio Milan totesi lausunnossaan.
Viime kaudella Serie A:sta pudonnutta Salernitanaa uhkaa nyt peräkkäinen putoaminen, jos se ei pysty kuromaan umpeen ensimmäisen osaottelun tappiotaan. Lähtökohdat ratkaisevaan otteluun eivät ole helpot.
– Monet pelaajat ja henkilökunnan jäsenet eivät tällä hetkellä pääse edes harjoituskeskukseen, Milan harmitteli.
Joukkueiden toinen osaottelu on tarkoitus pelata perjantaina.