Naapurikylästä livohkaan lähtenyt Simo-sonni päätyi oleskelemaan Yläneelle Niina Mannisen ja Eero Toikan maatilalle kesällä. Nyt siitä on tullut kuin perheenjäsen.
Simo-sonnin kyvykkyys estejuoksijana on tullut tutuksi niin vanhalle omistajalle kuin uusillekin. Nyt hyppytaidot on ikuistettu kameraankin.
Hyppytreenit videolle sattumalta
Manninen sattui kuvaamaan Simon juoksentelua. Sitten Simo hyppäsi aidan yli suhteellisen vaivattomasti. "Simon hyppytreenistä" uutisoi ensiksi Maaseudun Tulevaisuus.
– Videolla ei näy sitä, että hypyn jälkeen se lähti kävelemään minua päin. Sanoin sille seis, niin se pysähtyi, sitten meni pää alas ja se tuli kylki edellä minun lähelle, että voisi rapsuttaa, Toikka kertoo huvittuneena.
Lue myös: Pöytyäläisen viljelijäperheen arki muuttui odottamattomalla tavalla, kun Simo-sonni ilmaantui tilalle: "Nykyään Eero-mieheni halailee sitä jo"
Sitä Simo tekee nykyään paljon muutenkin: lähestyy ihmisiä kylki edellä. Mieluummin kylki kuin sarvet edellä, he tuumaavat.
– Sitten me vähän aluksi mietittiin, kun se aina kallistelee päätään rapsuttaessa. Tajuttiin, että sehän kertoo sillä tavalla rapsuttamaan taaempaa, Toikka ja Manninen kertovat.
Esitellyt hyppytaitojaan aiemminkin
Hyppytreenejä Simo esitteli jo kesällä, mutta silloin tilanne oli eri.
– Kyllä silloin piti miettiä ihan muita asioita kuin kameraa, Toikka hymähtää.
Simo on myös hyppinyt aitojen yli milloin kaurapellolle, milloin katsomaan, mitä töitä traktorilla tehdään. Mutta niin Simo kuin hevosetkin välttävät sähköistettyjä aitoja.
Ei ole osoittanut haluja lähteä
Moni on pohtinut, voiko Simo lähteä jälleen karkuteille, ja mitä sitten tehdään. Myös Toikka ja Manninen ovat pohtineet, mitä siinä tapauksessa toimitaan.
Toistaiseksi Simo ei ole kuitenkaan osoittanut haluja lähteä mihinkään.
– Kun töistä tulee kotiin niin siellä se aina tuijottaa, Manninen sanoo.
Säkylän viimeinen sonni
Simo-sonni oli "vanhan Säkylän viimeinen sonni", Toikka kertoo. Pariskunta uskoo, että juuri yksinäisyys sai Simon karkumatkalle.
– Se on ehkä nähnyt hirven, kauriin tai jonkin muun, ja lähtenyt sitten sen perään, Manninen pohtii.
Utelias sonni kulki parin kunnan halki ja löytyi lopulta pariskunnan pihamaalta, mihin lopulta asettui. Se on viettänyt aikaa maatilan hevosten kanssa. "One of the boys", vitsailivat Aamulypsyn radiojuontajatkin, Toikka naurahtaa.
– Ei osattu silloin kesällä ajatella, millainen julkkis siitä tulee, kun hänet nimettiin Simo-sonniksi. Mutta sointuuhan se hyvin. Se on sellainen perussuomalainen, rehdin tyypin nimi, he kertovat.
Valtakunnan kuuluisin sonni
Pariskunta on ottanut Simo-sonnin julkisuuden huumorilla vastaan. Toimittajat soittelevat ja käyvät tutustumassa maatilaan, myös kansalaiset ovat saattaneet pysähtyä Simoa ihastelemaan.
– Eilen, kun kävi toimittaja täällä, niin ohi ajanut auto pysähtyi tuohon aitauksen viereen, Manninen kertoo.
– Kivaa, että Simo on saanut niin positiivisen vastaanoton, Toikka toteaa.
Simon kohtalo vielä avoin
Realiteetit täytyy kuitenkin pitää mielessä. Simo on edelleen oikean omistajansa omaisuutta.
– Jos hänelle tulee taloudellisia paineita niin katsotaan tilannetta, hänen elannostaanhan on kyse ja se täytyy huomioida, Toikka sanoo.
Toistaiseksi Simosta ei ole kauppoja tehty. Pariskunta ja omistaja ovat yhdessä tuumin päättäneet, että koska Simo viihtyy uudessa kodissaan, antaa sen olla siellä toistaiseksi.
Simon kohtaloa mietitään hissukseen myöhemmin.
Pariskunta on elätellyt toiveita Simon ostamisesta. Samoin koko kylä tahtoisi Simon jäävän, ja erilaisia rahoitusmuotojakin on järjestetty. Simosta voisi tulla hyvä maskotti. Sellaista järjestelyä ei kuitenkaan vielä ole luvassa.
Simolle haluttaisiin kuitenkin antaa Vuoden positiivisin kuntalainen -tunnustus.
– Me ollaan kyllä esitetty, että sen voisi antaa ihan ihmiselle. Simo on saanut jo ihan tarpeeksi julkisuutta, pariskunta toteaa naureskellen.
Kuin kolmas koira
Kaksivuotiaan Simon oli tarkoitus päätyä teuraaksi jo marraskuun lopulla, mutta näillä näkymin se saa oleskella Mannisen, Toikan, koirien ja hevoslaumansa kanssa pidempään.
Toikka ja Manninen sanovat, että Simosta on tullut heille kuin kolmas koira. Se on kesyyntynyt niin paljon, etteivät he uskoneet sen olevan mahdollista.
Simolle on pohdittu tonttulakkiakin, jos se oppisi sellaista pitämään. Myös kaulapantaa voisi kokeilla.
– Kyllä minä uskon, että se antaisi sellaisen laittaa vähitellen. Laittaisin sellaisen niittikaulapannan, rock-meininkiä, Manninen nauraa.
Joka tapauksessa valintoja on jossain vaiheessa tehtävä, ja kävi miten kävi, joskus Simo on teuraaksi vietävä. Karjatilalla varttunut Toikka hyväksyy tämän tosiasian.
– Mutta meidän ruokapöytäämme Simo ei tule päätymään, siitä on tullut meille lemmikki, he toteavat.