Mielenosoittajat häiritsivät Sipilän yliopistovierailua Joensuussa – kaksi otettu kiinni

Joensuussa osoitettiin mieltä pääministeri Juha Sipilää (kesk.) vastaan hänen vieraillessaan Itä-Suomen yliopiston kampuksella maanantaina. 

Pääministeri Sipilä saapui yliopistolle biotalousseminaarin pääpuhujaksi. Häntä vastassa oli noin 150 leikkauksia vastustavaa mielenosoittajaa. 

Protestoijat yrittävät päästä sisälle luentosaliin, jossa Sipilä puhui. Tilanne yltyi pieneksi käsirysyksi tilaisuutta turvanneiden poliisien kanssa. Lopulta osa mielenosoittajista pääsi saliin sisään ja huusi äänekkäitä vastalauseita.

– Miljonääri Sipilä, leikkaa tuet köyhiltä, mielenosoittajat huusivat sanomalehti Karjalaisen verkkovideon mukaan.

Sipilä kommentoi mielenosoitusta STT:lle sähköpostitse Joensuun lentoasemalta.

– Demokraattisessa yhteiskunnassa on hyväksyttyä ilmaista mielensä myös hallituksen päätöksiä vastaan.

Pääministeri lisäsi, että hallitus aikoo pitää kiinni hallitusohjelman linjauksista.

Kaksi otettiin kiinni

Turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo kertoo STT:lle, että valtioneuvoston turvaosasto ei ole vielä käsitellyt maanantain tapausta varsinaisena turvallisuusuhkana. Hän huomauttaa, että mielenilmaus oli ennalta tiedossa.

– Aina katsomme nämä ja mietimme tapauskohtaisesti seuraaviin tilauksiin, joihin ministerit ovat menossa, että onko vastaavaa odotettavissa ja mitä se sitten tarkoittaa, Ylitalo kertoo. 

Poliisi otti mielenosoituksessa kaksi ihmistä kiinni, mutta heidät vapautettiin myöhemmin iltapäivällä. Itä-Suomen poliisin viestintäpäällikön Markku Paksuniemen mukaan kiinniotetut saivat sakot niskoittelusta.

Lisäksi poliisi epäilee yhden henkilön aiheuttaneen perättömän vaarailmoituksen palohälytinjärjestelmän laukaisemisella. Palohälytys häiritsi Sipilän puhetta.

Protestissa ei sattunut fyysisiä vahinkoja.  
Karjalainen kertoo, että mielenilmaus oli Itä-Suomen Vihreän Vasemmiston järjestämä.

Lue myös:

    Uusimmat