Forssan lähellä Jokioissa asuva Kari Tenhunen sai vyöruusun kolmannen koronarokotteen jälkeen viime vuoden marraskuussa.
64-vuotias Kari Tenhunen on Afganistanissakin palvellut entinen sotilas. Kipukynnystään hän kuvaa tavallista korkeammaksi, mutta silti vyöruusun aiheuttama tuska yllätti.
– Se oli aivan saatanallisen perkeleellisen viheliäinen, Tenhunen kuvaa tautia MTV Uutisille useiden muidenkin voimasanojen saattelemana.
Vyöruusu on paikallinen rakkulainen tulehdus. Sen aiheuttaa lähes jokaisen suomalaisen kehossa piilevä vesirokkovirus, joka aktivoituu puolustuskyvyn heiketessä.
"Tuntui kuin sisuskalut räjähtäisivät"
Tenhuselle vyöruusun aiheuttamia rakkuloita syntyi rintakehään sydämen päälle ja selkään lapaluiden kohdalle.
– Ensin iho meni kivuliaille rakkuloille ja ruville, sitten kipu siirtyi sisemmäs. Olin varma, että minulla oli sydänlihastulehdus, mutta terveyskeskuksen hoitaja ymmärsi rakkuloista, että kyseessä olikin vyöruusu.
Vyöruusu jylläsi Tenhusessa parin kuukauden ajan.
– Kipua tuntui pitkään. Kun ajoin kuoppaista tietä, tuntui kuin sisuskalut räjähtäisivät.