Ruotsalaisräppärin kaamea kohtalo on vain jäävuoren huippu – poikkeuksellisen julma jengirikollisuus riivaa Ruotsissa

Voisiko Einárin surman kaltainen tragedia tapahtua Suomessa? Näin vastaa Paleface 1:24
Voisiko nuoren rap-artistin surman kaltainen tragedia tapahtua täällä? Räppäri Paleface näkee kaksi merkittävää eroa Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsia järkyttänyt suositun 19-vuotiaan rapmusiikkitähti Einárin surma Tukholmassa torstai-iltana on viimeisin oire maata piinaavasta jengiväkivallan ongelmasta.

Pelkästään Tukholmassa oli uutistoimisto TT:n mukaan sattunut tänä vuonna lokakuun puoliväliin mennessä 109 ampumista, joista 20 johti kuolemaan.

Kriminologi ja jengiasiantuntija Camila Salazar nuorisotyökeskus Fryshusetista sanoi Aftonbladetille, että tällaisissa tapauksissa riski koston kierteeseen ja uusiin väkivallantekoihin on suuri.

– On kamalaa, että taas yksi nuori mies on murhattu. Tämä ongelma on eskaloitunut, emmekä ole pystyneet kääntämään tätä kehityskulkua, Salazar sanoi.

Useimmissa Ruotsin ampumistapauksissa kyse on rikollisuuteen sekaantuneiden nuorten miesten välienselvittelyistä.

– Se ei tarkoita, että ammutuksi tuleva henkilö olisi mikään superrikollinen. Sitä voi joutua ammutuksi jonkun toisen konfliktin takia tai tulla sekoitetuksi johonkin toiseen, sanoo kriminologi Sven Granath TT:lle.

Monet Ruotsin surmista ovat hyvin suunniteltuja

Yhteenottojen taustalla on usein huumerikollisuutta ja kiristystä. Rahaan liittyvät riidat voivat kuitenkin sekoittua henkilökohtaisempiin motiiveihin, jotka helposti johtavat väkivallan kierteeseen.

– Joskus henkilökohtaiset kostomotiivit kulkevat rinta rinnan alun perin taloudellisten motiivien kanssa. Asiasta tulee henkilökohtainen ja reaktio loukkauksiin. Kyse on oman voiman osoittamisesta, Granath kertoo.

– He (nuoret miehet) ovat osa alakulttuuria, jossa pätevät erilaiset säännöt. Se on rinnakkainen oikeusjärjestelmä, jossa brutaalein usein voittaa.

Monet murhista ovat julmia ja teloitustyylisiä. Granathin mukaan useimmat kuolemaan johtavat ampumiset vaikuttavat myös olevan hyvin suunniteltuja. Osa surmista on ollut käsistä riistäytyneitä riitoja tai tapauksia, jossa osapuolet ovat törmänneet toisiinsa sattumalta, mutta useimmiten taustalla on etukäteissuunnittelua – ja ryhmätyötä.

– Usein ampuminen on ulkoistettu. Se on melkein kuin ryhmäprojekti, se jolla on motiivi, ei välttämättä käytä asetta. Mukana on useita ihmisiä, joku järjestää kulkuvälineen, joku hoitaa aseen.

Liian moni jengiampuminen jää ratkaisematta

Jengiväkivallan kasvava ongelma on puhuttanut Ruotsissa jo vuosia, ja sen ratkaisemiseksi on käynnissä erilaisia ohjelmia. Maan hallituksella on 34-kohtainen ohjelma jengirikollisuuden kitkemiseksi, jossa muun muassa pyritään lisäämään poliisien määrää ja sosiaalitoimen resursseja.

Myös Ruotsin rikoksentorjuntaneuvostolla (Brå) on oma aseellisen väkivallan vastainen ohjelmansa, jota on kokeiltu Malmössä, ja jota aiotaan levittää muuallekin Ruotsiin.

Raptähti Einárin surman jälkeen useat poliitikot vaativat julkisuudessa kovempia toimia väkivallan lopettamiseksi. Salazarin mielestä tarvitaan laajempaa perspektiiviä.

– Meidän täytyy yhtä lailla keskittyä siihen, että nuoret eivät päädy rikollisiin piireihin. Tämä sisältää paremmat toimet koulussa, matalamman kynnyksen päästä työelämään ja tehokkaammat tukitoimet niille, jotka haluavat jättäytyä pois, Salazar sanoi.

– Tämä on hyvin monimutkainen ongelma. Kovemmat rangaistukset eivät ratkaise kaikkea.Granath kiinnittää huomiota siihen, että liian moni rikos jää ratkaisematta.

– Se on lyhyellä tähtäimellä yksi niistä syistä, joiden takia näitä tapahtuu niin paljon. Monissa tapauksissa valtio ei saa tekijöitä vastaamaan teoistaan. Jos kuolemaan johtaneiden ampumisten ratkaisuprosentti olisi 80, tämä ilmiö luultavasti vähenisi huomattavasti.

Einárin surma voi liittyä aiempaan henkirikokseen

16-vuotiaana musiikkiuralle päätynyt Einár, oikealta nimeltään Nils Kurt Erik Einar Grönberg, palkittiin viime vuonna Ruotsin Grammis-palkinnolla vuoden tulokkaana. Hänellä oli rikostaustaa.

Muutama päivä ennen surmaa sosiaalisessa mediassa oli Aftonbladetin mukaan julkaistu viestejä, jotka vaikuttivat räppäriin kohdistetuilta uhkauksilta. Erään lehden lähteen mukaan räppäristä oli luvattu tapporaha.

Ruotsalaismedian mukaan Einárin surma saattaa liittyä keväällä tapahtuneeseen henkirikokseen.

Aftonbladetin tietojen mukaan Grönberg ja kaksi muuta otettiin kiinni pari viikkoa sitten tukholmalaisessa ravintolassa tapahtuneen puukotuksen jälkeen. Heidät kuitenkin vapautettiin myöhemmin näyttöön liittyneiden ongelmien vuoksi.

Viime vuoden keväällä Grönberg siepattiin. Räppäri oli kutsuttu todistamaan sieppauksesta hovioikeuteen ensi viikolla, mutta Aftonbladetin mukaan tämä ei aikonut osallistua oikeusistuntoon.

Lue myös:

    Uusimmat