MTV3:n Tukholman-kirjeenvaihtaja Kari Lumikero on työskennellyt toimittajana yli 40 vuotta. Vuosikymmeniin on mahtunut paljon kovia maailmanluokan uutisia, mutta myös tekniikan kehitystä. Lumikerosta on hioutunut videojournalisti, joka tekee omat juttunsa alusta loppuun itse. Mies lähettää uutiset Suomeen internetin välityksellä niin Norjan vaalihulinan, Thaimaan katastrofin kuin Palestiinan sodankin keskeltä.
Kari Lumikerolle toimittajan ammatti oli luonnollinen valinta, sillä hän oli saanut virikkeen työhön jo kotoa. Hänen isänsä teki Torniossa paikallislehteä ja muutti Helsinkiin aloittaessaan työt Yleisradiolla. Poika seurasi perässä.
– Olen elänyt uutisten parissa lehti- ja radiomaailmassa koko nuoruuteni. Kun muutin Tukholmaan vuonna 1967, en tullut tänne ryhtyäkseni toimittajaksi, mutta tempauduin kuitenkin radiomaailmaan.
Vuonna 1968 Lumikero oli lähdössä takaisin Helsinkiin, mutta hän saikin kesätyön Ruotsin radion suomenkieliseltä osastolta. Kun Ruotsin radioon perustettiin oma suomenkielinen toimitus vuonna 1969, Lumikero sai työpaikan.
– Tein yli 15 vuotta töitä Ruotsissa ennen kuin aloitin kirjeenvaihtajan työt MTV3:lla vuonna 1986, Lumikero muistelee.
Tulevana kesänä hän toimii kruununprinsessa Victorian häiden selostajana. Edellinen kuningashuoneeseen liittyvä selostuskeikka Lumikerolla oli, kun kuningas Kaarle Kustaa vihittiin Silvian kanssa. Lumikeron mukaan vain muutama ihminen on toiminut selostajana molemmissa seremonioissa.
Toimittajasta videojournalistiksi
Tällä hetkellä kuusikymppinen Lumikero on tyytyväinen pestiinsä Tukholman-kirjeenvaihtajana. Lumikeron kolme lasta sekä hänen lapsenlapsensa asuvat myös Tukholmassa, jota hän pitää kotikaupunkinaan. Vaikka eläkeikä alkaa hiljalleen lähestyä, Lumikero ei ole pohtinut lainkaan töiden lopettamista.
– Ei ole mitään suunnitelmia, tämä tuntuu mukavalta, mies sanoo.
Oman mausteensa Lumikeron työhön on tuonut vuosikymmenien varrella kehittynyt tekniikka. Nykyään videojournalisti-nimikkeellä työskentelevä Lumikero kuvaa itse omat juttunsa, leikkaa ne tietokoneellaan ja lähettää internetin välityksellä Suomeen.
– Olen editoinut omat juttuni vuodesta 1994 lähtien, silloin ei vielä ollut tullut uutta kamerasukupolvea. Vuodesta 2002 olen myös kuvannut juttuni itse, olen aina ollut kiinnostunut kuvaamisesta. Tajusin, että minun osaltani on toteutunut se, mitä olen aina halunnut tehdä. Syöksyin silloin tähän juttuun mukaan täysillä.
Uuden tekniikan opetteleminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Tietokonemaailma ei ollut Lumikerolle ennalta kovin tuttu, joten ohjelmien logiikan ymmärtäminen vei aikaa. Hiljalleen tekniikka kuitenkin taipui miehen edessä, ja sen jälkeen Lumikerosta, kamerasta ja leikkausohjelmasta tuli erottamaton kolmikko.
– Teen töitä itsenäisesti ja alusta loppuun päivittäin.
Yksin työskenteleminen on helpompaa
Monet ovat kysyneet Lumikerolta, onko yksin liikkuminen hankalampaa, vaarallisempaa tai raskaampaa. Lumikeron mielestä itsenäinen työ on jopa helpompaa ja joissain tilanteissa avainasia onnistuneeseen juttuun. Kun kamera on omissa käsissä, paikalliselle kuvaajalle ei tarvitse selittää, millaista materiaalia ollaan hakemassa.
– Teen sen paljon paremmin itse. Esimerkiksi kriisialueilla voi olla kireämpi tunnelma. Mitä isommalla porukalla rymistellään paikalle, sitä hankalampaa on.
Aivan yksin Lumikerokaan ei yleensä liiku. Mukana on vähintään tulkki, ja porukassa saattaa olla myös autokuski. Pitkän toimittajauransa aikana Lumikero on luonut kontakteja ihmisiin, jotka voivat auttaa häntä kohdemaassa juttujen tekemisessä. Kohdemaahan kaaoksen keskelle on helpompi saapua, kun jo lentokentällä on joku tuttu vastassa.
– Fikserin valinta on tärkeää, sillä jotkut henkilöt saattavat ollakin konfliktin aktiivisia osapuolia, jotka jalostavat kääntämistilanteessa viestiä heille paremmaksi. Sellainen fikseri vaihtuu saman tien.
Tsunami – hirvittävä ruumiiden laakso
Pahin työtilanne, jossa Lumikero on koskaan uransa aikana ollut, on tsunami. Siitä ei ole Lumikeron mukaan epäilystäkään. Mies toteaa, että tsunamia tulee välillä mietittyä, vaikka ei haluaisikaan. Lumikero oli aluksi yksin Thaimaassa, muut toimittajat tulivat paikalle vasta hänen jälkeensä.
– Se oli kuin aito sotakenttä, hirvittävä ruumiiden laakso. Uutistilanteessa, jossa näkee ihmisten kärsimystä, ei voi pysähtyä miettimään, vaan menee koko ajan eteenpäin. Siihen suhtautuu vähän samalla tavalla kuin lääkäri potilaaseen, instrumenttina vain on kamera.
Lumikero painottaa, etteivät haastateltavat ole missään nimessä toimittajalle riistaa. Hän pyrkii lähestymään ihmisiä empaattiselta tasolta.
– En ole sosiaalityöntekijä, vaan teen tätä yleisölle. Rooli on tärkeä, kun et edusta valtiovaltaa, vaan olet toimittaja, se on primääritehtävä. Koen kuitenkin, että olin ainoa henkilö, jonka ihmiset tunnistivat. Roolini oli myös olla tuki.
"En halunnut jäädä kotiin"
Thaimaasta palattuaan Lumikero ei jäänyt sairauslomalle, vaan jatkoi töitään normaaliin tapaan. Hän muistuttaa, että jokaisella on oma tapansa prosessoida asioita.
– Se sopi minulle hyvin, etten jäänyt lepäämään. En olisi halunnut jäädä kotiin.
Lumikero on palannut tsunamin jälkeen materiaaliin, jota hän kuvasi Thaimaassa ollessaan. Hän kävi tutkijan kanssa läpi kymmenen nauhallista karmivaa kuvaa, jota päätettiin olla luovuttamatta koskaan ulkopuolisten nähtäväksi.
Tsunamiuutisoinnin jälkeen toimittajien työskentelytapoja kritisoitiin julkisuudessa. Sokkitilassa olevien suomalaisten haastatteleminen oli joidenkin mielestä väärin. Lumikero tietää, miten haastateltavat kokivat tilanteen jälkikäteen.
– Yksikään haastattelemistani ihmisistä ei ole kertonut kokeneensa sitä negatiivisena. Ulkopuoliset ihmiset sen sijaan ovat. Kiinan maanjäristyksistä voi näyttää Suomen mediassa mitä vain, mutta periaate on, ettei suomalaisia saa näyttää hädässä.
– Kun katsoo taaksepäin, haastattelin myös Estonialta eloonjääneitä ensimmäisenä. Siitä ei noussut mitään keskustelua, Lumikero muistuttaa.