Karhu hyökkää harvoin ihmisen kimppuun

Mitä tehdä, jos karhu tallustaa metsäpolulla vastaan? Karkuun juokseminen tai puuhun kiipeäminen eivät ole hyviä vaihtoehtoja, sillä paikalta pitäisi haihtua rauhassa. Harvoin karhu kuitenkaan ihmisen kimppuun hyökkää, mutta sellaisiakin tapauksia on olemassa. Viime syksynä metsällä ollut mies sai käsivarteensa karhun hampaanjäljet.

Kajaanissa karhut eivät ole vaivanneet ihmisiä viimeaikoina, mutta Sotkamossa karhut ovat liikkuneet kesämökkien pihoilla useita kertoja. Otsot ovat olleet syömässä jätteitä pihoilla, joilta ne on ajettu pois. Iltasella karhu on kuitenkin saattanut palata pellon reunalle lompsimaan.

Kajaanin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Urho Tervonen kertoo, että vuosien varrella ihmisen ja karhun välillä on ollut useita kohtaamisia.

– Pari kesää sitten eräällä kesämökillä odotettiin vieraita, ja lapset lähtivät heitä vastaan. Lyhyellä matkalla sattui karhu tulemaan vastaan, mutta se lähti ihmisiä karkuun.

Samana kesänä polkupyöräilijä ajeli maantietä pitkin aamuvarhaisella, kun hän kohtasi epätavallisen näyn. Kymmenen metrin päässä maantien ojassa kökötti karhu, joka kuitenkin lähti pakoon metsään.

Karhu puri miestä käsivarresta

Viime syksynä karhu hyökkäsi metsästäjän kimppuun Kajaanissa.

– Kaksi miestä lähti koiran ja karhunkaatoluvan kanssa metsälle. Koira haukkui karhua, ja pian miehet näkivät karhun ja ampuivat sitä. Miehet lähtivät karhua kohti, mutta kun he olivat kymmenen metrin päässä karhusta, se pomppasi pystyyn ja puraisi toista miestä käsivarresta.

Karhun hyökkäyksen kohteeksi joutunut mies oli aseistamaton, mutta ärhäkän koiran ja neuvokkaan ystävän avulla hän selvisi tilanteesta hengissä.

– Toinen mies pääsi ampumaan karhua, ja lisäksi eläimen huomio kiinnittyi koiraan, joka meni heti karhuun kiinni.

"Pelkään karhua"

Tervonen on sitä mieltä, että karhua pitäisi ehdottomasti pelätä.

– Minä pelkään ainakin. Karhu tulee päälle, jos muuta pakoreittiä ei ole.

Tervosen mielestä Suomen itärajan kuntiin tarvitaan lisää karhunkaatolupia. Karhu pysyy ihmisarkana, kun sitä pyydetään.

– Jos tätä ei tapahdu, se ei pelkää enää ihmistä. Jos karhunkaatolupia ei anneta, eläimet lisääntyvät ja ihmisarkuus häviää. Riittää, että niille osoitetaan, etteivät ne ole tervetulleita ihmisten kotipihoille.

Karhut liikuskelleet pihoilla Joensuussa

Joensuun seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Matti Urjanheimo on saanut parin viikon sisällä kaksi ilmoitusta kesämökkien pihoilla käyskentelevistä karhuista.

– Tämä ei ole yleistä, mutta ei toisaalta poikkeuksellistakaan. Yleensä ilmoitetaan, että sadan metrin päässä pihasta on karhu.

Urjanheimon tietoon ei ole tullut tapauksia, joissa karhu olisi käynyt ihmisen kimppuun Joensuun alueella. Karhu on kuitenkin saatettu havaita viiden metrin päässäkin.

– Ei se yleensä tule päälle, jos sitä ei säikäytetä. Jos karhu on haaskalla tai ihminen joutuu emon ja pennun väliin, voi käydä huonosti.

Älä pidä avokompostia ulkona

Karhua ei kuitenkaan tarvitse Urjanheimon mukaan pelätä, mutta sitä pitää kunnioittaa. Mikäli karhuun törmää, Urjanheimo neuvoo puhumaan rauhallisella ja möreällä äänellä ja poistumaan hitaasti paikalta.

– Kolistelun ääniä kannattaa myös pitää, sillä karhu lähtee yleensä pois, poikkeuksiakin kyllä on.

Marjaan tai sieneen kannattaakin lähteä kaverin kanssa, sillä normaali puhe pitää yleensä karhun loitolla. Mikäli mesikämmenen kuitenkin kohtaa, Urjanheimon mukaan karhua ei pidä katsoa silmiin eikä puuhun kannata missään nimessä kiivetä. Hätääntymäänkään ei pitäisi ruveta, vaan tilanteessa pitäisi käyttäytyä rauhallisesti.

Urjanheimo ei näe karhua ongelmana, sillä mesikämmen kuuluu Suomen luontoon.

– Tosin sen ei pitäisi tulla ihmisten pihoille, vaan kulkea erämailla. Pihamailla ei pitäisi pitää avokomposteja ja ruoanjätteitä, sillä totta kai karhu ottaa helpon ruoan.

Lue myös:

    Uusimmat