Kosovolaistaustainen mies aloitti silmittömän tulituksen iltapäiväruuhkan keskellä Helsingin keskustassa – Hietalahden ampuja vastaa tänään syytteisiin

Kampin katuampumisen oikeuskäsittely alkaa – syyttäjä: 30-vuotias mies yritti murhata kolme ihmistä keskellä päivää 2:21
Kampin katuampumisen oikeuskäsittely alkaa

Käräjäoikeudessa alkaa tänään Helsingin Hietalahdessa heinäkuussa tapahtuneen katuampumisen käsittely.

Kolmekymppisen kosovolaistaustaisen miehen epäillään ampuneen kolmea tuntemaansa miestä kohti keskellä iltapäiväruuhkaa. Ampumisessa haavoittui miehistä kaksi. Kolmas mies on tapauksessa asianomistajana, koska hän oli toisen haavoittuneen välittömässä läheisyydessä.

Epäiltyä ampujaa syytetään kolmesta murhan yrityksestä, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ampuma-aserikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta.

Poliisi on aiemmin kertonut, että ampuminen liittyy kahden suvun välienselvittelyyn. Poliisin mukaan sukujen välillä oli ollut riitaa jo pidemmän aikaa, mutta poliisille ei selvinnyt riidan syy. Murhan yrityksistä epäillyn miehen sukua oli painostettu lähtemään Suomesta ja miestä itseään pahoinpidelty.

Viimeisin pahoinpitely tapahtui poliisin mukaan ennen ampumista noin puolenpäivän aikaan. Pahoinpitelyn jälkeen mies haki poliisin mukaan kotoaan sotilaskäyttöön tarkoitetun pistoolin ja lähti liikkeelle pakettiautolla.

Helsingin keskustassa hän näki henkilöautossa kolme toisen suvun jäsentä. Epäilty törmäsi kolmikon autoon, minkä jälkeen miehet poistuivat autoista. Epäilty ampui neljä laukausta, joista kaksi osui henkilöauton matkustajiin. Sivulliset eivät loukkaantuneet ampumisessa.

Kiistää pääosan rikoksista, tulkkaus ainakin albaniaksi

Syyttäjä Nina Keskinen kertoi syytteiden noston aikaan STT:lle, että epäilty myöntää ampuma-aseen hallussapidon, mutta kiistää pääosan rikoksista. Oikeudenkäynti tullaan hänen mukaansa tulkkaamaan ainakin albanian kielellä.

Myös epäiltyyn ampujaan kohdistuneita pahoinpitelyitä käsitellään tänään alkavassa oikeudenkäynnissä. Syytteessä on epäillyn ampujan lisäksi kolme ihmistä.

Epäilty on vantaalaisen rakennusyrityksen toimitusjohtaja

Ampumisesta epäilty mies on toiminut rakennusalan yrityksen toimitusjohtajana. Vuonna 2014 perustettu yritys on rekisteröity Vantaalle, ja sen liikevaihto liikkuu reilussa miljoonassa eurossa. Yritys kertoo tekevänsä esimerkiksi rappauksia, maalauksia, purkutöitä ja rakennussiivouksia pääkaupunkiseudulla.

Epäilty on asunut ainakin viime vuosina pääkaupunkiseudulla, väestötietojen mukaan nykyisin Vantaalla ja sitä ennen Helsingissä. Pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksista ei kuitenkaan löydy mieheltä minkäänlaista rikostaustaa.

Lue myös:

    Uusimmat