Toppari Tuomo Turunen palasi pitkältä kierrokselta takaisin kotikaupunkiinsa kipparoimaan KTP:tä kohti Veikkausliigaa.
Kotkalainen jalkapallo palasi pitkästä aikaa yhden lipun alle, kun Ykkösessä pelannut FC KooTeePee teki viime joulukuussa yhteistyösopimuksen Kotkan Työväen Palloilijoiden kanssa. Sen myötä FC KooTeePee lyhensi nimensä FC KTP:ksi, liittyi jäsenseuraksi Kotkan Työväen Palloilijoiden alaisuuteen ja otti sen tunnukset käyttöönsä.
Joukkueen kapteenina lauantaina alkavalla Ykkösen kaudella toimii paluumuuttaja Tuomo Turunen, joka edustaa kotkalaisseuraa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006. Hän pelasi viime kaudella Veikkausliigaa Turun Interissä, edustettuaan sitä ennen myös IFK Göteborgia, Trelleborgia sekä FC Honkaa.
- Yhdistyminen oli mielestäni ainoa järkevä ratkaisu. Ajatus paluusta alkoi muhia siinä vaiheessa, kun kuulin asiasta. Sanoin silloin veljelleni Teemulle, että olisi hienoa tulla takaisin Kotkaan pelaamaan, Turunen kertoo MTV Sportille.
Tammikuussa joukkueeseen liittyneen Turusen viime kaudet ovat olleet enemmän ja vähemmän rikkonaisia lukuisten loukkaantumisten takia. Täyden 90-minuuttisen hän on pelannut viimeksi toukokuussa 2013.
- Terveyden ehdoilla tässä mennään. Toiveissa olisi pystyä pelaamaan mahdollisimman paljon otteluita ilman kipuja ja nauttia taas jalkapallosta. Tällä hetkellä paikat ovat kunnossa, ja tavoitteena on pelata täysi ottelu lauantain sarja-avauksessa HIFK:ta vastaan, Turunen sanoo.
Allsvenskanissa, Veikkausliigassa ja A-maajoukkueessakin kaksi ottelua pelannut Turunen tuo kotkalaisjoukkueeseen aimo annoksen kokemusta ja rauhallisuutta. Miehen merkitystä joukkueelle niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin korostaa valinta kapteeniksi heti ensimmäisellä kaudella. Turunen on luottavainen kipparoimansa KTP:n menestysmahdollisuuksien suhteen.
- Joukkueemme on nyt kasassa, ja olemme pelanneet viime aikoina tuloksellisesti hyviä pelejä. Ykkönen on kova sarja, ja tulossa on korkeatasoinen kausi. Viime vuonna sijoitus oli kolmas, joten ei tässä oikein voi olla muuta tavoitetta kuin sarjan voitto ja nousu Veikkausliigaan, Turunen sanoo.