Kapinapappi jatkaa sateenkaariparien vihkimistä varoituksesta huolimatta – "Tulemme vuosien päästä vielä nauramaan näille jarruttajille"

Oikeuden mukaan pappia sai varoittaa samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä 2:03
Tuomiokapitulilta varoituksen saanut Árpád Kovács aikoo vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja jatkossakin – näin hän kertoo asiasta Seitsemän uutisissa.

Tuomiokapitulilta varoituksen saanut Árpád Kovács aikoo vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja jatkossakin. Arkkipiispa Tapio Luoman mielestä Korkeimman hallinto-oikeuden päätös oli selkeä ja kirkon autonomiaa vahvistava.

Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa kansainvälisen työn pastorina työskentelevä Kovács haluaa korostaa, että KHO:n ratkaisu on nimenomaan hallinnollinen ja oikeudellinen. Siinä ei ole otettu kantaa siihen, mikä on moraalisesti oikein.

– Vaikka osa piispoista varmaan haluaa piiloutua tämän päätöksen taakse, niin tässä ei ole kyse mistään moraalisesta oikeudesta. Tuomiokapituli on muutenkin menetellyt väärin, sillä kyse on täysin omantunnon kysymyksestä ja minun tavastani tulkita Raamattua.

Kovács aikookin jatkaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä kuten ennenkin.

– Kantani ei ole muuttunut mihinkään. Tulkintani Raamatusta on se, että Jumala on rakkaus ja se kuuluu kaikille.

Arkkipiispa: Pallo on nyt kirkolla itsellään

Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma on samoilla linjoilla Kovácsin kanssa siinä, että KHO:n ratkaisu ei ollut moraalinen, vaan oikeudellinen linjaus. Piispat julkaisivat perjantaina kannanoton, jossa korostettiin KHO:n ratkaisun tukevan kirkon autonomiaa.

– Kyllä tämä on ollut hyvin vaikea kysymys jo pitkään kirkossamme. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös selkeyttää tilannetta sen verran, että tämä on kirkon itsensä ratkaistava. Pallo on nyt vahvasti kirkolla itsellään ja tämän kanssa me jatkamme työskentelyä, Luoma toteaa.

Yritykset evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokäsityksen muuttamisesta eivät ole edenneet kirkolliskokouksissa, ja virallisesti avioliitto on edelleen miehen ja naisen välinen. Piispainkokous käsittelee asiaa seuraavan kerran lokakuussa. 

– Ratkaisun löytäminen ei tule olemaan helppo. Hyvässä hengessä olemme kuitenkin edenneet tähän asti. Odotan vilkasta, mutta rakentavaa keskustelua, muotoilee arkkipiispa Luoma.

"Nauramme vielä näille jarruttajille"

Árpád Kovácsin lisäksi sateenkaariparien vihkiminen on tuonut varoituksen ainakin Mikkelin hiippakunnan papille. Asia on hallinto-oikeuden käsittelyssä. 

Kovácsin mielestä KHO:n ratkaisu voi tehdä joistakin papeista pelokkaampia sateenkaariparien vihkimisen suhteen. Pelolle ei kuitenkaan saisi antaa hänen mielestään valtaa. Varoituksia saatetaan jatkossa jaella enemmänkin, mutta pitkällä aikavälillä tilanne tulee muuttumaan.

– Jos ollaan oikein pessimistisiä, niin kirkko tulee muuttamaan avioliittokäsitystään ja -käytäntöään seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Me tulemme vielä nauramaan näille jarruttajille, mutta siihen asti heillä on valitettavasti mahdollisuus jarruttaa kunnolla tasa-arvon toteutumista.

– Kirkon johtohahmot avoimesti jarruttavat tasa-arvoa siitä huolimatta, että suuri kirkon jäsenistä kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Eikä kyse ole pelkästään avioliitosta. Tasa-arvon jarruttaminen on todella vakava asia, Kovács sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat