Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) pitää vahingollisena, jos kirkko irrottautuu Raamatun opetuksista.
Räsänen on ollut paljon esillä kommentoidessaan homo- ja avioliittokysymyksiä. MTV:n Uutisaamun keskustelussa Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalon kanssa nousi esille Raamatun opetukset, mutta myös Pride-tapahtumat.
– Priden takana on ideologia, jota suurin osa suomalaisista kirkon jäsenistä, kristityistä, mutta myös muista ihmisistä ei jaa. Tärkeää on se, että se sanotaan ääneen, Räsänen sanoi Uutisaamussa.
Räsäsen mukaan lähtökohtana on, että avioliiton käsite halutaan muuttaa.
– Nyt ollaan murtamassa koko sukupuolijärjestelmää, sitä biologista faktaa, että meillä on kaksi sukupuolta, mies ja nainen. Nyt sukupuolesta halutaan omavalintajuttu. Ne ovat vahvoja poliittisia tavoitteita, ja ne ovat aivan mullistavia koko ihmiskunnan historian kannalta.
Räsäsen mielestä olisi kummallista, jos ihmiset olisivat vain hiljaa, vaikka olisivat eri mieltäkin.
Laajasalon mukaan kyse on ihmisistä.
– Viittaat usein Raamattuun. Lähdet siitä, että ne, jotka esittävät sateenkaarimyönteisiä Raamatun tulkintoja eivät viittaisi siihen.
Räsänen pitää vahingollista, jos kirkko irrottautuu Raamatun opetuksesta, joka on hänen mukaansa täysin selkeä.