Kansanedustajaksi päässyt poliisi ja dekkaristi Marko Kilpi avautuu poliisipulasta: "Meillä jää vuosittain 100 000 poliisille kuuluvaa tehtävää tekemättä"

Vieraana dekkari-poliisi Marko Kilpi 5:54
Marko Kilpi on ollut myös Huomenta Suomen vieraana.

Dekkarikirjailija ja poliisi Marko Kilpi valittiin eduskuntaan Savo-Karjalan piiristä Kokoomuksen riveistä yli 9000 äänen voimin. Hän kertoo päätavoitteekseen poliisien määrän lisäämisen.

Marko Kilpi, 49, kuvailee nyt takana olevaa vaalikampanjointiaan poliisin termein.

– Ehdokkaan brändäys tässä mielestäni onnistui oikein mainiosti. Että mentiin tällaisella "kilpirintama"-teemalla, joka on tuttu tuolta poliisimaailmasta joukkueen hallinnasta. Kun mennään eteenpäin, niin ollaan vahvana yhdessä rintamassa.

– Kampanja toteutui juuri sillä tavalla, kun suunniteltiin. Meillä oli selvät sävelet heti alussa kampanjapäällikön kanssa, Kilpi sanoo MTV Uutisille.

Työtaakka uuvuttaa poliiseja

Marko Kilpi kertoo, että poliisit joutuvat priorisoimaan ja lykkäämään paljon töitään.

– Meillä jää vuosittain 100 000 poliisille kuuluvaa tehtävää tekemättä, koska ei ole ketään, ketä sinne voisi lähettää.

Varsinkin tutkinnassa olevat poliisit ovat työnsä hukuttamia. Juttumäärät ovat niin valtavia. Tilanne on ollut jo pitkään hyvin huolestuttava.

Hän kertoo, etteivät poliisin resurssit ole tällä hetkellä riittäviä. Yhä useampi poliisi kärsii myös stressistä.

– Olen itse sellaisessa post-trauma -työpajatoiminnassa mukana, jossa korjataan työn rikkomia poliiseja. He ovat sellaisista äkillisistä erilaisista tilanteista traumatisoituneita poliiseja. Tällaisten poliisien määrät ovat jatkuvassa kasvussa.

Mukana on myös kumulatiivisesta stressistä kärsiviä poliiseja. Sitten siellä on työtaakan uuvuttamia, jotka hautautuvat valtavien juttumäärien alle. Heitä tulee koko ajan lisää ja lisää.

Kilven mukaan poliisien määrä pitäisi nostaa nykyisestä noin 7200:sta vuoden 2000 tasolle, eli noin kahdeksaan tuhanteen.

– Sillä kyllä pärjättäisiin jotenkuten, mutta se ei tarkoita missään nimessä sitä, että työt loppuisivat. Poliisille tulee koko ajan yhä moninaisempia juttuja tutkittavaksi esimerkiksi huumausainerikollisuudesta, joka on siirtynyt käytännössä verkkoon. Se vaatii valtavasti työtä ja sillä puolella on kovasti vajetta. Se on vain tulipalojen sammuttelua tällä hetkellä.

Kirjailijan ura jatkuu edelleen

Useita rikosromaaneja julkaissut Kilpi on hakenut virkavapaata poliisin työstään kansanedustajakauden ajaksi, mutta kirjoittamista hän ei aio lopettaa. Hänen seuraava kirjansa on tällä hetkellä painossa.

– Vielähän tuota kerkiää, seuraava tulee ensi kuussa ulos tuutista, hän kertoo savolaisella murteellaan. 

– Kyllähän tähänkin asti olen pystynyt tekemään monia asioita yhtä aikaa, että jospa se sitten vielä onnistuu. Mutta ei ole kyllä sitten ihan niin nopeata tahtia, Kilpi arvioi.

Hän myöntelee, että poliisin tosielämässä kohtaamat tilanteet inspiroivat toisinaan kirjoja.

– Tässä hiljattain oli esimerkiksi sellainen taideväärennösjuttu. Siinä törmäsin sellaisiin erikoisiin hahmoihin. Pitää olla todella omalaatuinen hahmo, että tuollaisia petoskuvioita rakentaa ja ui ihmisten liiveihin.

Tällaiset ryhmät luovat ihan omat sääntönsä, joita he noudattavat kyllä hyvinkin tarkasti, mutta eivät sitten välitä lainkaan näistä yhteiskunnan säännöistä. He elävät aivan omaa todellisuuttaan omassa kuplassaan. Tällaisella yhdellä petosmiehellä ei edes oma vaimo tiennyt, mitä mies teki.

Poliisin ura ei katkea

Kilpi aikoo palata poliisin työhön eduskuntatyön päätyttyä.

– Poliisin ura on nyt vähän aikaa jäähyllä, mutta se on minun unelma-ammattini ja iso osa minua.
Olen sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi olla määräänsä pidempää aikaa eduskunnassa. Siinä katoaa yhteys oikeaan maailmaan. Kaksi kauttakin voisi esimerkiksi olla ihan sopiva.

Hän suunnittelee kulkevansa julkisen liikenteen kulkuvälineillä eduskuntaan.

– Kyllä minun koti on täällä Kuopiossa ja Savon sydämessä. Töissä käydään sitten siellä pääkaupunkiseudulla, mutta koti on täällä ja perhe ja kaikki.

Lue myös:

    Uusimmat