Kansanedustaja Jaana Pelkonen kertoo liikuttuvansa eduskunnan puheenvuoroista

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ensimmäisessä sunnuntaina 16. syyskuuta nähtävässä jaksossa kilpailijat pääsivät tutustumaan ensi kertaa toisiinsa.

VIDEOLLA: Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailijat esittelevät tanssiliikkeitä!

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman uusi kausi lähtee vauhdikkaasti käyntiin 16 syyskuuta. Ensimmäisessä jaksossa tutustuttiin tarkemmin mukana oleviin kilpailijoihin ja heidän tanssiopettajiin.

Tanssikauden edetessä, katsojat pääsevät seuraamaan tanssia rakastavan kansanedustaja Jaana Pelkosen matkaa parketille.

Tanssin aloittelija kertoi ohjelmassa olevansa syvästi tunneihminen, mikä tulee varmasti näkymään myös kilpailun edetessä. Myös viihdemaailmassa uraa tehnyt tähti kertoo kyynelehtivän välillä eduskunnassa ollessaan.

– Olen ylipäätään aikamoinen tunneihminen myös töissä. Saatan olla eduskunnan salissa kuuntelemassa puheenvuoroa ja kyyneleet valuvat pitkin kasvoja. Minä tunnen ja haluan antaa itseni tuntea, oli se tilanne mikä tahansa. Itken onnesta, Pelkonen kuvailee.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja Katsomossa sunnuntaisin klo 19.10 alkaen.
Tuija Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja Katsomossa lauantaisin 22.9. klo 21.30 alkaen.
Molemmat ohjelmat katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa. 

Juttua muokattu 17.9. klo 12:50: Jutusta poistettu koko ajan -sana. 

Lue myös:

    Uusimmat