Kansanäänestys avioliitosta kuohuttaa Virossa – presidentti Kaljulaid MTV:lle: "Uskon, että hyvyys ja avoimuus voittavat"
Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa on tänään haastattelussa Viron presidentti Kersti Kaljulaid.
Haastattelussa keskustellaan muun muassa Viroon suunnitellusta kansanäänestyksestä, jossa ihmisiltä kysyttäisiin, pitäisikö avioliiton olla vain naisen ja miehen välinen.
Ohjelman juontaja Jaakko Loikkanen kertoo, että Viron hallituksessa istuu konservatiivinen, kansallismielinen Ekre-puolue, jonka yksi kynnyskysymyksistä on avioliiton määritteleminen vain naisen ja miehen väliseksi. Ekre haluaa, että kyseinen asia määritellään perustuslaissa.
Prosessi on parhaillaan etenemässä Virossa. Viron hallitus on pyrkinyt järjestämään asiasta kansanäänestyksen, jossa kansalta kysyttäisiin pitäisikö avioliiton olla vain naisen ja miehen välinen.
Viron presidentti Kersti Kaljulaid sanoo ohjelman haastattelussa pitävänsä valitettavana, että Viro on menossa asiassa kohti kansanäänestystä:
– Kyselyiden perusteella suurin osa virolaisista ei halua tätä äänestystä. Jos heidän on pakko ottaa kantaa, heidän on mietittävä, kuinka haluamme mennä eteenpäin.
Kaljulaidin mukaan tällä tavalla yritetään jakaa kansalaisia pakottamalla heidät päättämään, oli kyse sitten seksuaalivähemmistöjen oikeuksista tai naisten oikeuksista.
– Tässä yritetään hyödyntää yhteiskunnallisia murtumia tarjoamatta todellisia ratkaisuja, hän kritisoi.
Kaljulaid kertoo, että hän ei ole aiemmin halunnut ottaa kantaa samaa sukupuolta olevien liittoihin.
– Mutta jos minut pakotetaan valitsemaan, ovatko kaikki ihmiset tasa-arvosia keskenään vai eivät, siinä tapauksessa vastaan, että kyllä ovat. Jos virolaiset pakotetaan valitsemaan olen melko varma, että hyvyys ja avoimuus voittavat.
Presidentti Kersti Kaljulaidin koko haastattelu on nähtävissä Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa klo 22.35 MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
08:03
Putinin karmeat panssaritappiot paljastuivat – edessä ehkä hetki, jota "hän on pyrkinyt välttämään"
-
07:56
LeBron James ja poika tekivät NBA-historiaa: "Epätodellista"
-
07:33
Ruotsalaiselle sensaatiopelaajalle esitettiin raju kysymys SM-liigasta – "Ei pidä paikkaansa"
-
07:15
Ruokavaara, jota ei aina tule ajatelleeksi: "Voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa"
-
07:15
Paljastuksia Salkkarit-tähdistä – Esko Kovero ja Pete Lattu hulvattomassa testissä!
-
07:01
Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
-
06:50
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
06:31
Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
06:30
Aviva odotti kuolemaa pimeässä Hamasin tunnelissa ja seurasi julmaa kidutusta: "He eivät antaneet minun edes itkeä"
-
06:16
Kommentti: Lasten ahdistelu somessa on arkipäivää – onko ratkaisuyritys ongelmaan lopulta rangaistus tekijälle vai lapselle?
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
05:38
Pakistanissa voimakkaita räjähdyksiä – kuolleet ulkomaalaisia
-
05:23
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, tutkijan pelkona suursodan puhkeaminen – MTV seuraa
-
05:16
Eduskuntatalon töhryjen siivous jatkuu ja voi pitkittyä
-
Lataa lisää