Kansalainen tuskailee: Miten mukaan Sipilän palkanalennustalkoisiin?

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ehdotti toukokuussa, että hyvätuloiset ja Suomen eliitti voisivat vapaaehtoisesti leikata palkkojaan ja näin osallistua talkoisiin Suomen talouden kohentamiseksi.

Sipilä totesi, että hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat itse valmiita ottamaan osaan niin kutsuttuihin palkanalennustalkoisiin ja leikkaamaan tulojaan samassa suhteessa muiden talkoisiin ilmoittautuneiden kanssa. Esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen on kertonut olevansa halukas vapaaehtoisesti alentamaan palkkaansa. 

Helsinkiläinen Henni Ahvenlampi on seurannut tiiviisti keskustelua palkanalennustalkoista. Hänen mukaansa Sipilän puheista ja koko keskustelusta on puuttunut kokonaan käytännön toteutus. 

– Eli se, että miten näihin talkoisiin ilmoittaudutaan niin, että myöskin hallituspuolueiden puheenjohtajat laskevat vapaaehtoisesti palkkaansa, markkinointipäällikkönä työskentelevä Ahvenlampi sanoo.

Hän oli heti talkoista kuultuaan yhteydessä Sipilään ja tämän taustajoukkoihin pyytäen ilmoittautumislomaketta tai maksuohjeita. Koska niitä ei kuulunut, päätti Ahvenlampi ryhtyä toimiin itse. 

– Olen perustanut orastavan kansanliikkeen ja haluamme selvittää sitä, millä tavoin suomalaiset haluavat palkanalennustalkoisiin osallistua, Ahvenlampi kertoo.

– Asia on suomalaisille tärkeä ja haluamme saada Suomen nousuun. Olisi ikävää, jos tämä idea jäisi vain retoriikan tasolle.

Ehdotuksia tavoista osallistua talkoisiin 

Ahvenlampi on perustanut Facebook-ryhmän, jossa on tällä hetkellä yli 800 jäsentä. Ryhmässä on pohdittu esimerkiksi erilaisia tapoja osallistua palkanalennustalkoihin. Nyt ryhmä haluaa kyselylomakkeen avulla paitsi kartoittaa suomalaisten halukkuutta osallistua palkanalennustalkoisiin myös selvittää mahdollisia tapoja talkoiden järjestämiseksi.

– Olemme tehneet nettikyselyn, johon esimerkiksi listasimme neljä meille mieleentullutta vaihtoehtoja talkoisiin osallistumiseksi. 

Ryhmän mukaan talkoisiin voisi osallistua esimerkiksi korotetulla veroprosentilla, eli maksamalla lisäveroa ennakkopidätyksen yhteydessä tai maksamalla prosenttiosuus palkasta kuukausittain suoraan valtion tilille. Myös työnantajan kanssa voisi sopia palkanalentamisesta, jolloin raha ei menisi suoraan valtiolle vaan esimerkiksi yrityksen toiminnan kehittämiseen. Neljäntenä vaihtoehtona ryhmä ehdottaa sitä, että kansalainen maksaisi palkastaan osuuden itse valitsemaansa hyvätekeväisyyskohteeseen. 

Ahvenlammen vetämän liikkeen tavoitteena on ennen kaikkea herättää keskustelua, jonka kautta voisi löytyä oikeudenmukaiseksi koettu tapa osallistua Suomen talouden korjaamiseen. 

– Meille kaikille on tullut selväksi, että taloudellinen tilanne on huono, Ahvenlampi sanoo.

Sipilän esitys palkanalennustalkoista on myös synnyttänyt huolta siitä, että Suomi olisi menossa kohti hyväntekeväisyysyhteiskuntaa, johon hyvätuloiset voivat oman halunsa mukaan osallistua. Ahvenlammen mukaan kyselyssä halutaan myös selvittää sitä, kokisivatko suomalaiset oikeudemukaisammiksi hyvätuloisten verojen kirstyksen. Esimerkiksi talkoisiin ilmoittautunut Kari Mäkinen totesi Ylen haastattelussa, että hänen mukaansa oikeudenmukaisin tapa olisi toteuttaa talkoot verotuksen kautta.

Oppositio on kritisoinut nykyistä hallitusohjelmaa siitä, etteivät tulevat leikkaukset juuri kosketa parhaiten ansaitsevia.

Lue myös:

    Uusimmat