Kännykkäohjelma tarkkailee joka liikettäsi

Osa yhteisöpalvelu Facebookin käyttäjistä haluaa kertoa kaikista toimistaan ystävilleen, mutta usein tähän ei kuitenkaan ole aikaa. Tällaisten innokkaiden viestittelijöiden avuksi on nyt kehitetty älypuhelimiin tarkoitettu Jigsaw-ohjelma.

New Scientist kertoo teknologiasivuillaan, että Jigsaw-ohjelma päättelee, mitä käyttäjä on tekemässä tarkkailemalla puhelimen mikrofonia, GPS:n antamia paikkatietoja sekä kiihtyvyysantureita. Tämän jälkeen ohjelma voidaan asettaa välittämään käyttäjän toimista saamansa tulokset vaikkapa yhteisöpalvelusivustolle.

Jigsawin avulla voi tarkkailla, kuinka aktiivinen käyttäjä on päivittäisessä elämässään. Tulokset voivat olla hyödyllisiä esimerkiksi käyttäjän kunto-ohjaajalle tai lääkärille.

Ohjelman väitetään pystyvän tunnistamaan erilaisia tilanteita ja tekevän yksityiskohtaisempia tilastoja kuin muut samankaltaiset ohjelmat. Puhelimen liiketunnistimen havainnoima tärähtely riippuu esimerkiksi siitä, missä puhelin on käyttäjän liikkuessa. Ohjelman kerrotaan kuitenkin tunnistavan, onko puhelin käyttäjän housujen taskussa vai takin taskussa. Muilta sensoreilta saadut tiedot auttavat käyttäjän toimien tarkemmassa määrittelyssä.

Jigsaw-ohjelman on kehittänyt tutkija Hong Lu Darthmouthin Collegesta New Hampshiresta yhdessä Nokian Kalifornian tutkimuskeskuksen kanssa.

Akun säästämiseksi Jigsaw tarkkeilee käyttäjänsä liikkeitä aktiivisesti vain silloin, kun käyttäjäkin on aktiivinen.

- Jos olet paikoillasi, ei ole mitään järkeä hankkia säännöllisesti GPS-tietoja, Lu toteaa.

Jigsaw ei lähetä muokkaamatonta dataa suoraan palvelimille, joten tallennettavan tiedon määrä riippuu puhelimen muistista. Lun mukaan tämä oli tarkoituksellista tietoturvan kannalta. Lu esitteli työtänsä Zürichissä pidetyssä ACM-tilaisuudessa.

Sovellus julkistetaan ensi vuonna ja sen kerrotaan toimivan iPhonessa sekä Nokian älypuhelimissa.

Lue myös:

    Uusimmat