Kännykän keksijä vakuuttaa: Pian puhelinta ei tarvitse ladata jatkuvasti

Älylaitteiden lataamiselle on kehitetty jälleen uusi langaton ratkaisu, kertoo CNN.

Ensimmäisen kädessä pidettävän kännykän keksijä Marty Cooper myöntää keksinnössään virheen, joka pitäisi ehdottomasti korjata.

Ikävä puoli kännyköissä on nimittäin se, että puhelinta täytyy jatkuvasti ladata. Cooperin mukaan tämä ongelma tulee kasvamaan merkittävämmäksi ajan saatossa.

Tulevaisuudessa älyteknologia tulee yleistymään vauhdilla. Kuvittele esimerkiksi tilanne, jossa ylläsi on älyteknologiaa hyödyntävät lasit, paita ja vaikkapa älykello – niitähän täytyisi ladata jatkuvasti. Tästä syystä Cooper itse uskoo langattoman lataamisen korvaavan laturit.

Langattomalle lataamiselle löytyy jo useita vaihtoehtoja, mutta Cooper uskoo Energous-teknologian vievän voiton. Energous lataa laitteita radioaaltoja hyödyntäen. Cooper itse istuu kyseisen yrityksen hallituksessa.

Energous toimii siten, että se muuntaa radioaaltoja virraksi, jota älylaitteet lataavat koko ajan. Teknologian tuonti kuluttajamarkkinoille on vielä vaiheessa. Lisäksi langaton lataus vaatisi laitevalmistajilta toimia, jotta lataaminen olisi mahdollista.

 

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat