Kannabiksesta kärähtänyt Mikael Gabriel vietti yön putkassa – "Nyt minun on aika katsoa peiliin ja kantaa vastuu teoistani"

Hiphop-tähti Mikael Gabriel kertoo asiasta Facebook-sivullaan.

Räppäri Mikael Gabriel, oikealta nimeltään Mikael Sohlman, 27, kertoo Facebookissa joutuneensa poliisin pysäyttämäksi eilen keskiviikkona 29. marraskuuta. Gabrielin hallusta löytyi kannabista.

– Hallustani löytyi kannabista omaan käyttööni. Poliisi teki minulle huumetestin, joka näytti positiivista kannabiksen osalta. Minut vietiin kuulusteluihin Pasilan poliisivankilaan, jossa vietin elämäni ensimmäisen ja viimeisen yöni sellissä, räppäritähti kirjoittaa.

– Kiitän poliisia yhteistyöstä, jonka avulla pääsin tänään esiintymään minulle todella tärkeään Helsingin pormestarin itsenäisyysjuhlaan. Poltin sätkän tiistaina illalla ennen nukkumaanmenoa, enkä ajatellut asiaa lähtiessäni seuraavana iltana rattiin, vaikka tiedostan sen näkyvän veressä pitkään vaikutuksen lakattua.

Mikael Gabriel kirjoittaa tietävänsä olevansa roolimalli monille nuorille.

– Häpeän suunnattomasti aiheuttamaani pettymystä ja väärää esimerkkiä. Pyydän anteeksi ennen kaikkea faneiltani, levy-yhtiöltäni, keikkamyyjältäni, taustatiimiltäni, yhteistyökumppaneiltani, perheeltäni sekä edustamiltani artisteilta, räppäri jatkaa.

– Nyt minun on aika katsoa peiliin ja kantaa vastuu teoistani. Anteeksi.


Lue myös:

    Uusimmat