Kanadassa kouluammuskelu – neljä kuoli

Kanadan poliisin mukaan La Lochen kaupungissa tapahtuneessa kouluampumisessa kuoli neljä ihmistä. Poliisin lausunnosta kertoo Kanadan yleisradioyhtiö CBC.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau puhui aiemmin viidestä kuolonuhrista. 
Poliisin mukaan ampumisessa myös haavoittui ihmisiä. Haavoittuneiden määrää poliisi ei tarkentanut. Pääministeri Trudeau sanoi aiemmassa lausunnossaan, että vakavasti haavoittuneita olisi kaksi.

– Ensitietojen mukaan tässä tragediassa kuoli viisi ihmistä, mutta tällä hetkellä voin varmistaa, että neljä henkilöä on kuollut, Kanadan ratsupoliisin edustaja Maureen Levy kertoi lehdistölle. 

Poliisi on ottanut kiinni yhden epäillyn, jolta takavarikoitiin ase. Poliisin mukaan vaaraa alueella ei enää ole. Aseistautunut epäilty otettiin mediatietojen mukaan kiinni koulun alueelta. 

Levyn mukaan poliisi tutkii rikospaikkaa paitsi ampumisen kohteeksi joutuneella koululla myös toista mahdollista rikospaikkaa kaupungissa lähellä koulua. 

Kanadan yleisradion CBC:n mukaan Trudeau kiitti viranomaisia nopeasta toiminnasta "traagisena päivänä".

– Tapahtunut on jokaisen vanhemman pahin painajainen, Trudeau kuvaili kouluampumista lyhyessä lausunnossaan. Pääministeri vierailee parhaillaan Sveitsin Davosissa.

Ampuminen tapahtui Saskatchewanin maakunnassa, La Lochessa perjantaina iltapäivällä Kanadan aikaa.

Alueen asukkaista enemmistö kuuluu Kanadan alkuperäiskansoihin. La Lochessa asuu noin 3 000 ihmistä.

Veriteko on Kanadan pahin kouluampuminen 26 vuoteen.

Lue myös:

    Uusimmat