Kanadan metsäpalo aiheuttaa inhimillistä tuskaa – mutta myös mittavat taloudelliset vahingot

Kanadan metsäpalot katastrofaaliset 2:29

Suomalainen Hanna Bishop ei osannut vielä viikko sitten kuvitella viettävänsä äitienpäivää asuntovaunussa. Tulen piirittämästä Fort McMurraysta paenneet Bishopit ovat yksi kymmenistä tuhansista perheistä, jotka ovat lähteneet karkuun liekkejä kaupungista etelään.

Osa pohjoiseen paenneista on yhä tulen liikkeiden vuoksi motissa. Viranomaiset pelkäävät sammutustöiden kestävän kuukausia.  

– Ihmiset murehtivat kotejaan ja rakennuksia. Minua pelottaa tuli ja sen eteneminen. Tuli on todella nopea, Bishop kertoo.

Länsi-Kanadassa Albertan provinssissa viikon riehuneen metsäpalon pelätäänkin laajenevan entisestään. Kuiva maasto ja voimakkaat tuulet tekevät sammutustöistä mahdottomia. Alueella on odotettavissa sateita, mutta viranomaisten mukaan vain kunnon rankkasateet voisivat saada palon hallintaan. 

Bishop ei luotakaan, että viranomaiset pystyvät auttamaan kaikkia.

– Emmehän mekään saaneet alun perin mitään evakuointikehotusta. Päätimme lähteä itse ja jouduimme pakenemaan liekkejä mönkijöillä, sillä tie oli jo poikki, Bishop kertoo.  

Hanna Bishop otti puolen vuoden ikäisen Ellan kantoreppuun ja mies Byron kaksivuotiaan Aaronin. Perheen nykyinen koti, asuntovaunu, on sijoitettu reilu 200 kilometriä paloalueelta, Lac La Bichen kaupunkiin. Kaupunkiin on myös perustettu tuhansia ihmisiä auttava evakuointikeskus.

Paikalliset auttavat toisiaan

Tähän mennessä palot ovat pakottaneet noin 100 000 ihmistä jättämään kotinsa. Viranomaisten mukaan palo on ahmaissut alleen jo 200 000 hehtaaria maastoa.  

Toista tuhatta palomiestä ja yli sata helikopteria taistelevat liekkejä vastaan maakunnan alueella, mutta palo on viranomaistenkin mukaan kaukana hallinnasta. 

Kodeistaan paenneille ihmisille on avattu kouluja yöpaikoiksi. Paikalliset auttavat toisiaan ja moni on ottanut kodittomat sisään omiin olohuoneisiinsa. 

Sen lisäksi, että ihmiset elävät raastavassa epätietoisuudessa ja pelossa, arki on pysähdyksissä. Lapsilla ei ole koulua minne mennä, eikä aikuisille töitä mitä tehdä. Hallitus on luvannut antaa kriisin keskellä paikallisille käyttörahaa, mutta tulevaisuus näyttäytyy synkkänä savuna. 

– Tämä on kamalaa. Ihmiset soittelevat toisilleen, että kuka tietäisi majoittajia tai kuka voisi vuokrata halvalla kodistaan huoneen. Kukaan ei tiedä, milloin tämä loppuu, edmontonilainen Melissa kertoo.

Liekit myös taloudellinen katastrofi

Inhimillisen hädän keskellä aineelliset vahingot tulevat olemaan mittavat. Tuhoutuneiden kotien lisäksi maakunnan pääelinkeino öljyntuotanto on jouduttu paikoin pysäyttämään.  
Viranomaiset vakuuttavat, etteivät öljyteollisuusalueet ole tulelta vaarassa, mutta öljy-yhtiöt ovat evakuoineet suuren osan työntekijöistään. Albertan maakunta on yksi maailman suurimmista öljyteollisuusalueista. 

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan palosta uskotaan tulevan Kanadan kaikkien aikojen kallein luonnonkatastrofi. Vakuutuskulut ovat BBC:n tietojen mukaan jo nyt miljardeissa dollareissa, ja noin 1 600 kotia ja muuta rakennusta on kokonaan menetetty.

Lue myös:

    Uusimmat