Kämppikset-uutuussarjassa seniorit ja juniorit muuttavat saman katon alle – rooleissa muun muassa Pertti Sveholm ja Kiti Kokkonen

Hulvattomassa Kämppikset-komediassa seitsemänkymppiset seniorit ja teini-ikäiset juniorit muuttavat kimppakämppään ja elävät yhdessä kuin viimeistä päivää. Keväällä 2022 C More -ensi-iltansa saavan Kämppikset-sarjan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. 

C More -alkuperäissarja Kämppikset kertoo draamakomedian keinoin kahden sukupolven asuttamasta kommuunista, joka perustetaan vanhaan ja sokkeloiseen omakotitaloon. Seitsemänkymppisen isoisän ja teini-ikäisen tyttärentyttären idea yhdessä asumisesta saa alkunsa hätävalheesta, kun he tajuavat molemmat tarvitsevansa toisiaan säilyttääkseen itsenäisyytensä.

Isoisän nuoruuden kämppäkaverit kuulevat ajatuksesta ja hyppäävät reippaasti mukaan muuttokuormaan, kukin omista syistään. Sukupolvikomedia käsittelee railakkain ottein eri-ikäisten samankaltaisia murheita rakkaudessa, ystävyydessä ja uskalluksessa elää omannäköistä elämää. 

Kämppikset-sarjaan on saatu mukaan liuta Suomen tunnetuimpia kasvoja. Rooleissa nähdään muun muassa Pertti Sveholm, Eeva Litmanen, Jukka-Pekka Palo, Sinikka Sokka, Marja Packalén, Ulla Tapaninen jaKiti Kokkonen.

Mukana on myös nousussa olevia näyttelijälupauksia, kuten Thelma Siberg, sekä sarjassa näyttelijädebyyttinsä tekeviä, kuten Pyry Rautiainen, Onerva Järvenpää, Carlos Orjuela ja Adela Ogunbor. Käsikirjoituksesta vastaavat Kaisa Kuikkaniemi ja Marika Kuortti, joka myös ohjaa sarjan. Kymmenenosaisen sarjan kuvaukset ovat alkaneet maaliskuun loppupuolella ja ne jatkuvat pääkaupunkiseudulla juhannuksen tienoolle saakka. 


Thelma Siberg (vas.), Pertti Sveholm, Marja Packalén ja Jukka-Pekka Palo Kämppikset-sarjan kuvauksissa. Kuva: Dionysos Films.

– Kuvaukset ovat käynnistyneet mahtavasti. Joka päivä olen hämmästellyt sekä konkareiden että nuorten näyttelijöidemme taitoa, heittäytymistä ja intoa. Kaikki näyttelijät ovat solahtaneet rooleihinsa hienosti ja yhteispeli toimii. Sarja on hulvaton, elämänmakuinen draamakomedia, jossa eri perspektiiveistä elämää katsovia konkareita ja nuoria yhdistävät yllättävän monet asiat ja tilanteet. Tulossa on lämmin ja valoista sarja, kuvailee käsikirjoittaja-ohjaaja Marika Kuortti.

– Otamme Kämppikset lämpimästi vastaan kotimaiseen C More -alkuperäissarjaperheeseen, joka on C Moren katsotuimpien sisältöjen kärjessä. Sarjan herkullinen lähtöasetelma antaa varmasti tunnistettavia samaistumiskohtia eri ikäisille katsojille ja tekijäkaartikin on sekä näyttelijöiden ja taustajoukkojen puolesta aivan ykkösluokkaa, hehkuttaa C Moren sisällöistä vastaavan MTV:n draamapäällikkö Jani Hartikainen

Kämppikset-sarjan tuottaa C Morelle ja MTV:lle Dionysos Films Oy. Sarja saa ensi-iltansa C More -suoratoistopalvelussa keväällä 2022. 

Lue myös:

    Uusimmat