Kammottava teko: Liverpoolin ex-menestysvalmentaja sai hyytävän uhkauksen – alueen asukkaat järkyttyneitä

Espanjalaista jalkapallovalmentajaa Rafael Beníteziä on uhattu hyytävällä viestillä. Merseysiden poliisi on käynnistänyt tapauksesta tutkinnan, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Evertonin päävalmentajaksi huhuttu Benítez, 61, asuu vaimonsa ja lapsiensa kanssa Merseysiden Wirralissa. Hänen kotinsa lähelle oli asetettu banderolli, joka sisälsi kammottavan viestin.

– Tiedämme, missä sinä asut. Älä allekirjoita sopimusta, lakanassa luki isoilla kirjaimilla.

Merseysiden poliisi arvioi, että viesti on osoitettu Benítezille. Poliisin mukaan viesti on herättänyt ahdistusta ja huolta alueen asukkaissa.

Sky Sports uutisoi vasta, että Benítez on määrä julistaa Evertonin uudeksi päävalmentajaksi ensi viikolla. Monet Evertonin vastustajat ovat vastustaneet asiaa. Benítez luotsasi nimittäin aikoinaan paikallisvastustaja Liverpoolia vuosina 2004–10 ja kutsui Evertonia "pikkuseuraksi" vuonna 2007.

Benítez valmensi Liverpoolin Mestarien liigan voittajaksi vuonna 2005. Seurassa pelasi tuolloin myös Sami Hyypiä.

Viimeisimmäksi Benítez on valmentanut Kiinan Superliigassa pelannutta Daliania 2019–21.

Lue myös:

    Uusimmat