KalPan ja Tapparan välillä jälleen kipinää – Haapalan ulosajosta ottelun käännekohta

1.03786356
Jesse Karjalainen
Julkaistu 23.03.2018 21:51

MTV SPORT

KalPa voitti Tapparan SM-liigan toisessa puolivälieräottelussa 4-3. Perjantain kamppailussa riitti ensimmäisen ottelun tapaan tunnetta.

Ottelun käännekohdaksi muodostui Henrik Haapalan saama ulosajo KalPan alivoimalla tehdyn 2-3-kavennuksen yhteydessä. Tappara-kapteeni Jukka Peltola kommentoi tilannetta varovasti.

– Oli vähän erikoista tapahtumaa puolin ja toisin. Kaikki lähti siitä, että KalPa teki alivoimalla, ja sitten oli kulmassa vähän hässäkkää. Aika pahannäköinen oli, Peltola kommentoi Yle Puheen haastattelussa.

Ottelun tehopelaaja oli kaksi maalia iskenyt Janne Tavi. Tavin mukaan tiukat taistelut ja pienet kärhämät kuuluvat kevään pudotuspeleihin.

– Tämä on kevättä. Kohdataan niin monta kertaa, että siellä ehtii kaikenlaisia taistelupareja tulla ja mennä. Se kuuluu tähän hommaan, Tavi toteaa Ylelle.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga