Kaksivuotiaan Julenin epäillään pudonneen 71 metriä vapaapudotuksella – löytyi hiekkaan hautautuneena

Espanjassa porausreikään pudonnut lapsi löytyi kuolleena 1:43
Video: Operaatio Julen-pojan pois saamiseksi kaivosta oli pitkä ja vaativa.

Varhain aamulla kuolleena löydetyn kaksivuotiaan Julenin arvellaan tippuneen 71 metriä porauskaivon pohjalle.

– Ruumiin asennosta voi päätellä, että poika putosi nopeassa vapaapudotuksessa noin 71 metriin asti, kertoi Andalusian hallituksen edustaja Alfonso Rodríguez Gómez de Celis El País -lehden mukaan aamulla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Poika ehti olla porauskaivossa miltei kaksi viikkoa, ennen kuin pelastajat onnistuivat tavoittamaan hänen olinpaikkansa.

Pudotti matkalla hiekkaa päällensä

Aamuisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että kaksivuotiaan päällä oli löytöhetkellä runsaasti hiekkaa.

Gómez de Celisin mukaan poika on luultavasti pudotessaan saanut runsaasti maa-ainesta päällensä, sillä kuilun seinämät olivat hyvin epätasaiset.

Poika paikallistettiin kuilusta paikallista aikaa kello 1.25 aamuyöstä ja onnistuttiin nostamaan ulos noin aamuneljältä. Gómez de Celis kertoo, että pojalle tehtiin ruumiinavaus tänään aamukahdeksalta.

– Uskomme saavamme ensimmäisiä tuloksia jo tämän päivän aikana.

Molemmat kuilut täytetään

Poika putosi laittomasti kaivettuun porauskaivoon miltei kaksi viikkoa sitten. Yli 100 metriä syvän ja 25 senttimetriä leveän kaivon aukko on nyt peitetty 600 kilon teräslevyllä.

Kaksivuotiaan Julenin pelastusoperaatio on ollut massiivinen ja sen aikana on siirretty noin 85 tuhannen tonnin edestä maata. 

Viranomaisten tarkoituksena on lopulta täyttää sekä laiton porauskaivo että pelastusta varten rakennettu viereinen kuilu maa-aineksella kaikkien tutkimusten valmistuttua.

Lue myös:

    Uusimmat