Vanhempien epätoivo kasvaa Espanjassa: 2-vuotias Julen putosi vain 25 senttiä leveään ja 110 metriä syvään porausreikään – syvyyksistä löydetty pojan kuppi ja karkkipussi

Espanjan Malagassa on käynnissä pelastusoperaatio kaksivuotiaan pojan pelastamiseksi. Lapsen uskotaan pudonneen 110 metriä syvään porausreikään sunnuntaina. 

Kaksivuotias Julen katosi sunnuntai-iltapäivänä, kun hänen perheensä oli lounastamassa sukulaisten luona vuoristoseudulla, kertoo El País.

Pojan isä José oli lehden mukaan valmistamassa paellaa, kun Julen ilmeisesti putosi 25 senttimetriä leveään kaivoon. Sukulaisten mukaan kukaan ei kyennyt estämään putoamista.

Julenin kanssa leikkinyt puolitoistavuotias serkku ei loukkaantunut. 

Usean päivän operaatio

Poikaa on yritetty pelastaa sunnuntaista alkaen. 

Reiän syvyys ja kapeus on tehnyt pelastusoperaation hankalaksi. Esimerkiksi maaperän ja kivien siirtäminen syrjään on ollut haastavaa. Lisäksi robottikamera on päässyt laskeutumaan ainoastaan 80 metrin syvyyteen. 

Maanantai-aamuna pelastajat löysivät kaivosta kupin ja karkkipussin, jotka pojalla oli ollut mukanaan, kertoo The Guardian -lehti.  Esineet löytyivät 78 metrin syvyydestä. 

Aika käymässä vähiin

Nyt pelastusviranomaiset ovat päättäneet kaivaa porausreikään vaakasuoran tunnelin. 

Aika on kuitenkin käymässä vähiin. Pojan mahdollinen selviytyminen pohjautuu ajatukseen, että maan alla on ilmakupla.

Pariskunta on El País -lehden mukaan menettänyt aikaisemmin 3-vuotiaan poikansa vuonna 2017. 

Tapauksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti

Lue myös:

    Uusimmat