Kaksi miestä vesurilla murhannut pääsee vapaaksi

Mies on istunut elinkautista tuomiotaan lähes 18 vuotta.

Mies murhasi kaksi tuntemaansa keski-ikäistä miestä vesurilla parakissa Kiuruvedellä marraskuussa 1997. Tekohetkellä mies oli 22-vuotias.

Ennen surmatyötä mies oli asustellut ja ryypiskellyt vanhempien miesten luona viikkoja. Oikeudessa mies kertoi menneensä parakkiin sopimaan vanhoja erimielisyyksiä. 

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi miehen elinkautiseen vankeuteen joulukuussa 1998.

Nyt Helsingin hovioikeus päästää miehen ehdonalaisen vapauteen. Vapauttamispäivä on 1. syyskuuta 2016. Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.

Hovioikeudella oli käytettävissä vangin oman hakemuksen ja Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon lisäksi muun muassa vankilan ja Psykiatrisen vankisairaalan lausunto. Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista.

Mies on istunut vankilassa lähes 18 vuotta. Hovioikeuden mukaan vankilassaoloajan pituus puolsi hänen vapauttamistaan. Myös rangaistusajan suunnitelman tavoitteiden edistyminen ja osittainen toteutuminen puolsivat vapauttamista. Mies on osallistunut vankilan toimintoihin aktiivisesti ja moitteitta.


 

Lue myös:

    Uusimmat