Eläintenhoitaja Felicity Evansin laukussa asuu kenguruvauva. Normaalisti punaniskakengurut viettävät seitsemän kuukauden iässä vielä suurimman osan ajasta emonsa pussissa, mutta tällä yksilöllä elämä meni toisin Australiaa piinaavien maastopalojen takia.
Sen emo jäi lokakuussa auton alle paetessaan paloja. Kengurun päälle ajanut autoilija tarkasti raadon ja löysi kuolleen emon pussista eloon jääneen poikasen, joka nyt asustaa Taronga Zoon villieläinsairaalassa Sydneyssä.
Pussin asiaa ajaa nyt laukku, josta poikanen pistää päänsä ulos. Pienen empimisen jälkeen se tulee ulos ja alkaa loikkia sairaalan lattialla.
– Se on erittäin leimautunut ihmisiin eikä pelkää ollenkaan. Se on söpöä, mutta ne ovat huonoja ominaisuuksia luontoon palauttamisen kannalta, Evans kertoo.
Todennäköistä onkin, ettei tätä yksilöä voida enää palauttaa luontoon, vaan sille etsitään koti eläintarhasta.
Satoja eläimiä kuukaudessa
Kenguruvauva on yksi lukemattomista eläimistä, joiden elämään maastopalot ovat vaikuttaneet. Raivoisien palojen uskotaan aiheuttaneen yli miljardin nisäkkään, linnun ja matelijan kuoleman.
Eläimistä onkin tullut Australian ennennäkemättömän palokauden kasvot.
Teksti jatkuu kuvien jälkeen.
Luonnonsuojeluorganisaatio Tarongan kahden eläintarhan villieläinsairaalat ovat olleet eturintamassa taistelussa eläinten puolesta. Tarongan sairaaloissa hoidetaan normaalisti noin 1 500 eläintä vuodessa.
Nyt niissä on hoidettu pelkästään viimeisen kuukauden aikana noin 500 eläintä, eikä tilanteen odoteta rauhoittuvan.
Loukkaantuneiden eläinten lisäksi sairaalassa on myös orpoja eläinvauvoja. Useimpien eläinten kohdalla tavoitteena on, että ne voidaan palauttaa samaan paikkaan josta ne on pelastettu. Näin on esimerkiksi nokkasiilivauvalla, jonka emo jäi auton alle Hunter Valleyssä.
Lepakon sijaisemoina
Palokausi on dominoinut otsikoita, mutta jo sitä ennen moni laji oli ahtaalla kuukausia jatkuneen kuivuuden jälkeen. Yksi näistä on Australian itärannikolla elävä lepakkolaji harmaapäälentäväkoira.
Runsaasti lepakoita on jäänyt orvoiksi, koska niiden emoille ei kuivuuden takia ole ollut riittävästi ruokaa ja vettä.
Moni Taronga Zoon työntekijä on viime aikoina hoitanut lepakonpoikasia. Yksi heistä on eläintarhan johtaja Simon Duffy.
– Lepakolla menee hyvin, se on rentoutunut, mutta minun täytyy valvoa myöhään ja herätä aikaisin ruokkiakseni sitä, Duffy naurahtaa.
Tarongassa on hoidossa myös 12 geneettisesti tärkeän koalan ryhmä, joka ehdittiin evakuoida palojen tieltä Blue Mountainsista Sydneyn läheltä. Palot käristivät koaloiden asuinseudun, joten Tarongassa majailevat yksilöt saattoivat estää koko populaatiota tuhoutumasta.
Pitkä ja kallis toipuminen
Australiaan on virrannut lahjoituksia, mistä eläinsuojeluorganisaatiot ovat saaneet osansa. Duffy on tästä kiitollinen, mutta muistuttaa että luonnon toipuminen nielee miljoonia dollareita ja vie vuosikymmeniä.
Hän toivookin, että ihmisten myötätunto ja auttamishalu näkyisi myös arjen ympäristötekoina. Duffy on asian suhteen toiveikas.
– Olemme nähneet fantastisia muutoksia Australiassa ja ympäri maailman esimerkiksi kertakäyttöisten muoviesineiden suhteen, hän sanoo.
– Myös ilmastoasiat ja veden käyttö saavat paljon enemmän huomiota. Ihmisten täytyy vain miettiä omaa käyttäytymistään enemmän.
Vähemmän tunnetut eläimet ahdingossa
Vaikka suloiset koalat ja kengurut keräävät paljon mediahuomiota Australian maastopalojen takia, on moni vähemmän tunnettu laji suuressa ahdingossa palojen takia.
Sellainen on esimerkiksi paloista pahasti kärsineellä Kangaroo Islandilla Etelä-Australiassa elävä pussihiiri.
– Olemme hyvin huolissamme siitä lajista, koska se elää vain melko pienellä alueella. Sillä on suuri mahdollisuus kuolla sukupuuttoon, kertoo professori David Lindenmayer ANU-yliopistosta Canberrasta STT:lle.
Muita erittäin haavoittuvaisia lajeja ovat esimerkiksi pussiliitäjä, sademetsissä elävä harvinainen varpuslintu isosukasmaluri sekä pieni mustakultainen lintu nimeltään kirjomesikko, jota arvioitiin olevan luonnossa vain noin 300 yksilöä ennen palojen alkamista.
Lindenmayer painottaa, että moni laji oli ahtaalla jo ennen paloja. Hänen mielestään ihmiset voivat auttaa luontoa toipumaan esimerkiksi olemalla sotkematta luonnon tasapainoa herkillä alueilla.
Australiaan muualta tuodut eläimet kuten ketut, kissat, jänikset ja aasit ovat pitkään aiheuttaneet harmia kotoperäisille lajeille.
– Nyt meillä on itse asiassa mahdollisuus palojen jälkeen yrittää kontrolloida noiden tuhoisien vieraslajien populaatioita.
"Viimeinen asia mitä he tarvitsevat, on uusi vieraslaji"
Sydäntäsärkevät kuvat kärsivistä koaloista ovat saaneet jotkut esittämään, että koaloita siirrettäisiin turvaan Uuteen-Seelantiin, ja asiasta aloitettiin nettiadressikin. Lindenmayer pitää ajatusta absurdina.
– Uudella-Seelannilla on jo valtavia ongelmia Australiasta ja muualta tuotujen vieraslajien kanssa. Viimeinen asia mitä he tarvitsevat, on uusi vieraslaji. Uudessa-Seelannissa ei edes esiinny luonnostaan eukalyptusta.
Lindenmayer on huolissaan siitä, että tämänvuotisen kaltaisista paloista tulee ilmaston lämmetessä yleisempiä. Tällä hetkellä kyse on kuitenkin poikkeuksellisesta kesästä.
– Tämä on mittakaavaltaan ennennäkemätöntä, en ole nähnyt lähes 40 vuoden urani aikana mitään vastaavaa. Se on kamalaa, ja jotkin lajit ikävä kyllä luultavasti kuolevat sukupuuttoon tämän takia.