Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa politiikan tutkimusta opiskeleva Kaisa Matikainen harmistui Suomen politiikan ainejärjestöjen yhteissitsien ohjelmasta. Sitseillä lauletuissa lauluissa irvailtiin seksuaalivähemmistöille ja holokaustin uhreille. Matikainen on puhunut asiasta Twitterissä.
Matikainen kertoo käyneensä opiskelijasitseillä paljon, joten asia ei tullut hänelle suurena yllätyksenä. Nyt hän kuitenkin päätti nostaa asian esille.
– On yleistä, että ainejärjestöjen piirissä lauletaan ongelmallisia lauluja. Halusin nostaa asian esille, koska mielestäni siihen ei puututa tarpeeksi.
Sitseillä käytetyissä laulukirjoissa ei kuitenkaan ollut esimerkiksi homofobisia lauluja, vaan kyse on tapahtumiin juurtuneesta epävirallisesta perinteestä.
– Homofobiset laulut olivat lisäsäkeistöjä, joita laulettiin laulukirjojen ulkopuolelta.
Tapahtumassa oli laulettu myös Kansanmurhalaulua, jossa lauletaan muun muassa holokaustista.
Matikainen haluaa tarkentaa, että sitseillä kaikki eivät osallistuneet lisäsäkeistöjen laulamiseen, vaan niitä lauloi vain osa opiskelijajoukosta.
Eroja opiskelijajärjestöjen välillä
Matikaisen mukaan käytänteissä on eroja eri opiskelijajärjestöjen välillä. Hän on tyytyväinen siihen, miten sitseillä laulettaviin lauluihin on hänen omassa tiedekunnassaan puututtu.
