Kaivos- ja metalliyhtiö Terrafame luottaa sähköautojen vetoapuun – Hallituksen puheenjohtaja: "Uskon, että veronmaksajat saavat rahansa takaisin korkojen kera"

Sotkamossa kaivostoimintaa pyörittävän Terrafamen tulevaisuus lepää paljolti sähköautojen akkujen varassa. Hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia uskoo, että veronmaksajat saavat kaivokseen upotetut rahansa takaisin korkojen kera.

Entisen Talvivaaran kaivoksen tarina on ollut sarja talouteen ja ympäristöön liittyviä epäonnistumisia, mutta juuri nyt näyttää paremmalta.

Valtionyhtiö Terrafame on ainakin tällä hetkellä kannattava, ja kaivosalueen ympäristöasiat ovat hallinnassa. Terrafamen hallituksen puheenjohtajan Lauri Ratian mukaan veronmaksajien viimeisin tukipaketti, noin puoli miljardia euroa, on jäämässä viimeiseksi.

– Tällä hetkellä siltä näyttää, että valtion investoima ja lupaama lisäsijoitus eli 457 miljoonaa euroa tulee riittämään. Ja uskon, että veronmaksajat tulevat saamaan sen takaisin korkojen kera, Ratia sanoo MTV:n Uutisextra-ohjelman haastattelussa.

Käytännössä tämä tarkoittaisi valtion omistusosuuden myymistä. Tällä hetkellä Suomen valtio omistaa Terrafamesta 77 prosenttia.

– Aikanaan tulee varmaan jonkin tyyppinen omistusjärjestely, jolloin valtio pääsee nauttimaan tämän sijoittamansa rahamäärän tuotosta, Ratia tiivistää.

Osinkoja ehkä kahden vuoden kuluttua

Rahaa voisi palautua valtion kassaan myös osinkoina. Ratia arvioi, että osinkojen aika voi olla aikaisintaan kahden vuoden kuluttua, kun Terrafamen uusi akkukemikaalitehdas on aloittanut toimintansa.

– Luulen, että jonkin aikaa akkukemikaalitehtaan käynnistymisen jälkeen on mahdollista, että osinkovirtaakin rupeaa näkymään.

Akkukemikaalitehtaan on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2021 alussa. Terrafame haluaa 240 miljoonan euron hankkeellaan mukaan sähköautobuumiin.

Valmistuttuaan tehdas on yksi maailman suurimmista sähköautojen akuissa tarvittavien nikkeli- ja kobolttisulfaatin valmistajista. Terrafame uskoo, että sen tuotteille luo kysyntää paitsi sähköautojen määrän räjähdysmäinen kasvu, myös niiden akkutekniikan kehitys.

– Tekniikka on menossa siihen suuntaan, että akuissa tullaan käyttämään suhteessa huomattavasti paljon enemmän nikkeliä kuin tällä hetkellä käytetään, Ratia arvioi.

Jotta Suomi saisi mahdollisimman suuren hyödyn kiihtyvästä sähköautobuumista, pitäisi maahan Ratian mukaan saada akkukemikaalien valmistuksen lisäksi myös huomattavasti kannattavampaa kokonaisten akkujen valmistusta.

– Tässä tuotantoketjussa jalostusarvo nousee merkittävästi akkuja kohti mentäessä. Jos puhutaan akkujen valmistuksesta, niin jalostusarvo on tasolla 8-10, ja kun puhutaan akkukemikaaleista, niin puhutaan puolestatoista. Kannattaa siis ponnistella kovasti sen eteen, että saamme tänne akkujalostusketjuun liittyvää toimintaa, Ratia sanoo.

Voidaanko lähijärvet kunnostaa?

Vaikka Terrafamen kaivosalueen ympäristöongelmat on toistaiseksi selätetty, ovat muutamat kaivoksen lähijärvet yhä saastuneita. Yhtiö on valmis osallistumaan niiden kunnostamiseen.

– Puhdistusoperaatio ei ole yksinkertainen, ja tämä asia on viranomaiskäsissä. Terrafame on ilmoittanut, että voimme siihen operaatioon osallistua sitten kun päätetään, miten se on viisasta tehdä.

Puhdistukseen liittyviä riskejä on Ratian mukaan arvioitava tarkkaan.

– Ne järvet ovat nyt tietynlaisessa tasapainotilassa. Kun pohjasedimenttejä lähdetään hämmentämään, niin täytyy olla aika varma, että puhdistusoperaation lopputulos on parempi kuin mikä järvien tila on tällä hetkellä, Ratia sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat