Kaikkien aikojen kamalin anoppi? Selvitti tulevan lapsenlapsensa sukupuolen vanhempien selän takana

Luulitko, että oma anoppisi on kamala? Odota, kun kuulet tämän tarinan!

Nimimerkillä Sad Mommy kirjoittava nainen kertoo olleensa kuusi vuotta naimisissa ihanan miehensä kanssa, ja kuvailee suhdetta anoppiinsa lämpimäksi. Kaikki kuitenkin muuttui, kun pariskunta sai tietää odottavansa lasta. 

Nainen kysyi neuvoa erikoiseen ongelmaansa Slate.com-nettisivuston neuvontapalstalta. Nainen kertoo, kuinka anoppi oli yrittänyt selvittää heidän syntymättömän lapsensa sukupuolen vanhempien vastusteluista huolimatta. Nainen haluaa nyt tietää, meniköhän hän liian pitkälle toimissa, jotka hän asetti anoppiansa vastaan.

Anoppi levitti salaista tietoa sukulaisille 

Raskaus oli vanhempien lisäksi merkittävä asia myös anopille, sillä lapsi oli hänen ensimmäinen lapsenlapsensa. Eräs vanhempien päätös sai kuitenkin anopin innostuksen kokemaan notkahduksen. 

– Mieheni ja minä päätimme, ettemme halua tietää lapsen sukupuolta ennen syntymää, tuleva äiti kertoo. 

Anoppi ei kuitenkaan ollut tyytyväinen päätökseen, vaan reagoi uutiseen pariskunnan mukaan aggressiivisesti. Tuleva äiti yritti tyynnytellä miehensä äitiä suostumalla ottamaan hänet mukaan ultraääneen, mutta tämäkään ei saanut anoppia rauhoittumaan. Hän jatkoi sukupuolen utelua aina tilaisuuden tullen.

Eräänä päivänä ultraäänitutkimuksen jälkeen äiti tiesi jonkun olevan vialla, kun hän huomasi anoppinsa hymyilevän korvasta korvaan asti ulottuvaa hymyä. Syy hymyyn palastui karulla tavalla muutamaa päivää myöhemmin. 

Ei saa tavata lapsenlastaan heti 

Muutama päivä myöhemmin perheelle alkoikin sadella onnitteluja tulevan tyttövauvan johdosta. Pariskunta sai selville, että anoppi oli udellut tiedon lapsen sukupuolesta hänen ultraäänihoitajana toimivalta ystävältään.

– Olen uhannut klinikkaa oikeustoimilla ja vaihdoin lääkäriä raskauden puolivälissä. Anoppini on ylpeä taktiikastaan ja hän kertoi minulle ivallisesti, että jos minulla olisi vielä äiti, en olisi niin itsekäs. Olin jäänyt orvoksi 14-vuotiaana,

Tapahtuneen jälkeen pariskunta tekikin yksimielisen päätöksen siitä, että miehen äiti ei enää osallistuisi millään tavalla pariskunnan elämään loppuraskauden aikana. Hän saisi tavata lapsenlapsensa vasta sen jälkeen, kun he olisivat kotiutuneet synnytyksen jälkeen sairaalasta.

Tämän pariskunnan yllätys ei onnistunut suunnitellulla tavalla. 


Lähde: Netmums 

Lue myös:

    Uusimmat