Mainos

Kaikki nuoret eivät ehdi edes työelämään ennen kuin mielenterveysongelmat vievät työkyvyn – asiantuntija: "Epäonnistuttu"

4:30

Entistä useampi nuori aikuinen jää työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Alle 35-vuotiaiden keskuudessa mielenterveyssyistä eläköityneiden määrä on kasvanut kolmanneksen kymmenessä vuodessa, kertoo Eläketurvakeskus.

Viime vuonna masennuksen takia eläkkeelle jäi noin yhdeksän henkilöä päivässä. Asiantuntijoiden mukaan ennaltaehkäisyssä ei ole onnistuttu.

Sari Aalto-Matturi Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja kertoo MTV Uutisten Kymmenen Uutisissa, että nuorten mielenterveysongelmat ovat joko listääntyneet tai sitten ne tulevat aiempaa enemmän ilmi.

– Siitä on jossain määrin ristiriitaisia ajatuksia, ovatko nuorten mielenterveysongelmat lisääntyneet vai nousevatko ne enemmän esille. Mutta pidän sitä selvänä, että sekä avun tarpeen tunnistaminen ja tarjoaminen ovat epäonnistuneet, Aalto-Matturi toteaa.

Yhtenä syynä eläköitymisen kasvavaan määrään asiantuntija arvelee työelämän muutosta.

– Vähän myös mietin, onko taantumavuosina työelämä muuttunut sellaiseen suuntaan, että osa nuorista jää työelämän ulkopuolelle jo sen työelämän muutoksen myötä.

Tyttöjen ja poikien ongelmat ilmenevät eri tavoin

Asiantuntijan mukaan tyttöjen ja poikien mielenterveysongelmat ilmenevät hieman eri tavoin, usein poikien ongelmat tavoitetaan huonommin.

Kaikki nuoret eivät ehdi edes työelämään ennen päätöstä työkyvyttömyyseläkkeestä.

  Mielenterveysasioiden kanssa Aalto-Matturi korostaa ennaltaehkäisyä, tuen tarpeen tunnistamista ajoissa ja avun tarjoamista. Hän myös huomauttaa, että tukea on syytä antaa myös työelämään siirtyessä.

Katso koko Aalto-Matturin haastattelu yllä olevalta videolta!

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.