Juuri ennen joulua Kaijan anoppi ilmoitti, ettei otakaan Kaijan perhettä vastaan jouluna. Apu saapui nuorelle, köyhälle perheelle kuitenkin juuri ajoissa – jouluaattona.
Joulusta on jo 18 vuotta, mutta Kaija* muistaa sen edelleen.
– Olimme mieheni kanssa vajaa parikymppisiä. Itse opiskelin, ja mies oli lomautettuna töistä. Rahaa ei siis kummemmin ollut, Kaija kuvaa.
Parilla oli kaksi pientä lasta; lisäksi Kaija oli viimeisillään raskaana. Laskettu aika oli tapaninpäivänä.
– Rahaa oli vain välttämättömään, eli halvimpaan ruokaan, juuri ja juuri. Olimme silti tosi onnellisia. Auto oli vanha romu, ja vanhempani auttoivat meitä paljon rahallisesti. Tuona jouluna tarkoitus oli vain viettää aatto ja joulupäivä mieheni vanhempien luona, koska emme koskaan olleet olleet heillä joulua. Olimme viettäneet aiemmat yhteiset joulumme minun kodissani, Kaija muistaa.
– Vauva oli syntymässä, joten sen kummempaa ei ollut suunnitelmissa. Olin onnellinen, kun joulua ei tarvinnut laittaa, ei meillä olisi ollut siihen rahaakaan.
Perheen suunnitelmat kuitenkin muuttuivat äkisti. Juuri ennen joulua Kaijan anoppi ilmoitti, ettei otakaan Kaijan perhettä vastaan jouluna. Viesti tuli kiertäen appiukon kautta.
– Anoppini ilmoitti, ettei jaksakaan ottaa meitä vastaan, koska ei jaksa lasten ääniä. Ja hän ei todella ollut vanha, noin nelikymppinen, eikä töistä väsynyt, koska ei käynyt töissä. Päätin, etten enää koskaan mene jouluksi muualle kuin omaan lapsuudenkotiini, jos emme ole omassa kodissa. Olin niin vihainen, surullinen ja pettynyt, Kaija muistaa.
