Kaihdinten narut vaaraksi lapsille – vanhemmilta hyytävä varoitusvideo läheltä piti -tilanteesta

Harmittomilta näyttävät kaihdinten narut voivat aiheuttaa lapsille kuristumisvaaran.

Kaihdinten narut ja lapset ovat vaarallinen yhdistelmä. Harmittomilta näyttävät narut voivat aiheuttaa lapsille kuristumisvaaran. Suurin riski aiheutuu pitkistä naruista, joista saa silmukan ja lenkeistä, jotka voi kietoa kaulan ympäri. Suomessa verhonaruihin liittynyt turma vaati pienen lapsen hengen lokakuussa 2010.

Kaihdinnarun kietoutuminen kaulan ympärille voi johtaa kuristumiseen tai pysyviin neurologisiin vaurioihin hapensaannin estymisen vuoksi, tajuttomuuteen 15 sekunnissa ja kuolemaan 2–3 minuutissa. Kaihdinten narut ovat turvallisuusriski erityisesti alle kolmevuotiaille, mutta tapaturmia on sattunut myös kouluikäisille.

Kansainvälinen Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD järjestää yhdessä Euroopan komission kanssa 23.–30.6.2016 kansainvälisen kampanjan kaihdinten turvallisuudesta (International Window Covering Cord Safety Campaign).

Kampanjalla halutaan tuoda esiin kaihdinten ja verhojen naruihin liittyvät turvallisuusriskit ja estää niistä aiheutuneet pienten lasten onnettomuudet. 

Turvallisuus syntyy pienellä vaivalla

Kaihdinten ja verhojen omistaja voi helposti huolehtia siitä, etteivät narut ja silmukat pääse aiheuttamaan kuristumisvaaraa lapsille:

• kietomalla narut ja silmukat pois lasten ulottuvilta seinään kiinnitettävään koukkuun tai muuhun tähän tarkoitukseen soveltuvaan kiinnityspisteeseen siten, etteivät narut ja lenkit roiku vapaana

• sijoittamalla huonekalut siten, että lapset eivät pääse niiden päälle kiipeillessään naruihin ja lenkkeihin käsiksi

Kuluttajaturvallisuuslain mukaan valmistajien, maahantuojien ja myyjien velvollisuus on varmistaa verhojen ja kaihtimien turvallisuus sekä mainita mahdollisesta vaarasta käyttöohjeissa. Kuristumisvaaran minimoimiseksi kaihtimien mukaan pitää liittää laite, jonka avulla pitkät narut ja lenkit voidaan pitää lasten ulottumattomissa, tai kuristumisvaaran minimointi on muuten huomioitava tuotteen suunnittelussa. 

Vanhemmilta varoittava video

Vuosia sitten amerikkalainen Gavin Walla oli kuristua kaihtimiin. Karmiva hetki tallentui videolle äidin kuvatessa muita lapsiaan leikkimässä olohuoneessa.

Hyytävällä videolla äiti huomaa yhtäkkiä taaperonsa roikkumassa kaihtimissa hiljaisuuden vallitessa, hengittämättä. Äiti pudottaa kameran ja huutaa epätoivoisesti poikansa nimeä syöksyessään irrottamaan tätä narusta.

Äidin nopea toiminta pelasti pojan hengen ja pikkuisen voi kuulla yskivän ja haukkovan henkeä videolla.

Nyt Gavin, 17, haluaa ihmisten näkevän tuon karmivan kotivideon ja ymmärtävän kaihdinnarujen vaaran. 

Muista myös muut turvallisuusvinkit:

Lähteet: Tukes, Mirror

Lue myös:

    Uusimmat