Puolen tunnin vierailu kirjastossa Tikkurilassa toi vihtiläismiehelle kahdet parkkisakot samasta rikkeestä.
Vihtiläinen Kai Tikkunen vieraili Vantaan kaupunginkirjastossa Tikkurilassa viime perjantaina. Alueella pysäköimiseen vaaditaan parkkikiekko, jonka kerran kuussa kyseisessä kirjastossa asioiva Tikkunen kuitenkin tällä kertaa unohti.
Palattuaan autolleen puolta tuntia myöhemmin, odotti tuulilasissa parkkisakko. Lähempi tarkastelu osoitti, että Vantaan kaupungin antaman pysäköintivirhemaksun alla oli toinen saman tahon jättämä pikavoitto, joka oli annettu vain kahdeksaa minuuttia aiemmin toisen tarkastajan toimesta.
Tikkunen oli yhteydessä Vantaan kaupungin pysäköinninvalvontaan, josta myönnettiin heti, että tapauksessa on käynyt virhe. Tikkusta kuitenkin ohjeistettiin tekemään asiasta kirjallinen valitus, eikä sakkoa voitu puhelun perusteella mitätöidä. Valitusten käsittelyaika on kaksi kuukautta, mutta saadut virhemaksut on joka tapauksessa maksettava 30 vuorokauden kuluessa.
– Periaatteessa lainaan rahaa Vantaan kaupungille, ja he palauttavat sen, mikäli katsovat aiheelliseksi, Tikkunen kertoo.
Vaikka Tikkunen myöntääkin, että virhe oli hänen omansa, ei hän sulata sitä, että hän joutuu maksamaan sakon kaksinkertaisena. Hän muistuttaa, että monille, esimerkiksi työttömille, tällaiset ylimääräiset maksut voivat olla kovakin isku, vaikka rahan sitten joskus saisikin takaisin.
Inhimillinen virhe
Pysäköinninvalvonnasta annetussa laissa kerrotaan, että tällaisia "tuplasakkoja" ei voi näin lyhyen ajan sisään antaa.
3 § Pysäköintivirhemaksu: Jatkuvasta pysäköintivirheestä saadaan määrätä enintään kolme pysäköintivirhemaksua. Uutta pysäköintivirhemaksua ei saa määrätä ennen kuin on kulunut vuorokausi edellisen maksun määräämisestä.
Vantaan kaupungin pysäköinninvalvonnasta kerrottiin MTV:lle, että Tikkusen tapaus on ollut heillä selvityksessä. Tarkastaja oli ilmeisesti katsonut päivämäärän väärin ja luullut, että ensimmäinen lappu oli annettu vuorokautta aiemmin.
Palveluesimies Katja Närhen mukaan Vantaan kaupungin pysäköinninvalvontaan kaikki reklamaatiot on tehtävä kirjallisesti, jotta tapauksista jää asianmukaiset dokumentit. Närhi kertoo, että Tikkuseen on oltu yhteydessä ja asia käsitellään pikaisesti.
***
Uusimmat
-
06:09
Italia isännöi Ukrainan jälleenrakennuskonferenssia ensi kesänä
-
06:02
Erikoinen episodi Tampereen keskustassa – Mike Tyson hämmästeli valmentajan hampaita, avasi sitten oman suunsa
-
05:56
Valkeakosken raiskaaja tuomittiin murhasta: Perusteet julki tänään
-
05:43
Saatananpalvojia pelättiin 90-luvun Suomessa – Katri Ylisen isä löysi ruumiin, joka aloitti kaiken
-
05:42
Syysmyräkkä ei hellitä vielä tänäänkään
-
05:33
Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
05:18
Tuhannet ihmiset jonottivat nähdäkseen Obaman Pittsburghissa: "Ympyrä sulkeutuu"
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
Lataa lisää