Kahdeksan matkakohdetta koti-Suomessa – muista nämä helmet kesälomalla!

Lomailijoiden suosikkikohteet 7:49

Suomen matkailu herää täyteen loistoonsa kesäkuukausina. Lento- ja hotellihakukone momondo.fi listasi kahdeksan suosikkia kotimaan kesäaktiviteeteista.

1. Pyöräily Saariston Rengastiellä

Jos kesälomalta toivoo liikuntaa, raikasta meri-ilmaa ja kauniita maisemia, kannattaa lähteä pyöräilemään Saariston Rengastielle. Turusta lähtevä, noin 250 kilometrin mittainen reitti kulkee muun muassa Kaarinan, Nauvon, Kustavin ja Naantalin kautta takaisin Turkuun.

Reitin voi kiertää myös autolla, mutta kiireettömästi pyöräilemällä ehtii paremmin nauttia saariston luonnosta ja idyllisten kylien rauhaisasta tunnelmasta. Saarien välillä matkaa taitetaan nostalgisilla lautoilla ja losseilla.

Jos saariston rengastien pituus mietityttää, valittavana on myös lyhyempi rengastie, joka oikaisee Nauvosta Seilin saaren kautta Naantalin Hankaan. Pituutta tälle reitille kertyy noin sata kilometriä.

2. Vierailu Bengtskärin majakalla

Bengtskärin majakan jylhissä maisemissa pääsee niin ikään saaristolaistunnelmiin. Majakka on Pohjoismaiden korkein ja vaikuttava ilmestys kohotessaan keskellä tuulista merta.

Toisinaan maiseman peittää paksu sumu, jolloin ainoastaan majakan valo tuikkii usvan keskeltä. Vaihtelevat sääolosuhteet kuitenkin vain lisäävät paikan viehätystä, ja majakkasaaren kallioilla kulkiessa virittäytyy helposti historiallisiin tunnelmiin.

Bengstkäriin pääsee helpoiten vuorolaivalla Kasnäsista tai Rosalasta. Majakassa voi myös majoittua.  

3. Piknik Suomenlinnassa

Helsingin saarista Suomenlinna on helpoiten saavutettavissa, ja sitä idyllisempää piknikpaikkaa saa hakea. Vanhat linnoitukset, aavat ruohokentät ja Kustaanmiekan ruohottuneet kumpareet tarjoavat täydelliset olosuhteet päiväretkelle.

Eväät kannattaa ostaa Kauppatorin kojuista ennen lauttaan hyppäämistä tai sitten perillä Suomenlinnan pienestä lähikaupasta.

Myös muut Helsingin edustan saaret ovat näkemisen arvoisia. Metsäiseen Vallisaareen kannattaa mennä esimerkiksi luontoretkelle, ulkosaaristossa sijaitsevaan Isosaareen saunomaan ja Lonnan saarelle kulttuuriaktiviteeteista ja hyvästä ruoasta nauttimaan.

4. Vaella Pyhä-Luoston kansallispuistossa

Lapin pitkistä kesäöistä haaveilevan kannattaa suunnata Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Siellä vaeltamista voi verrata pyhiinvaellukseen. Vanhat metsäsaamelaisten pyhät paikat luovat puistoon omintakeista, maagista tunnelmaa.

Jos aikaa on vain päiväretkeen, kannattaa suunnata Karhunjuomalammen muutaman tunnin reitille. Pidemmälle vaellukselle pääsee Pyhä-Luoston retkeilyreitillä, jonka kulkee yhteen suuntaan noin kahdessa–kolmessa päivässä.  

Pitkän kävelyn päätteeksi yöpyä voi joko reitin varrella sijaitsevissa autiotuvissa tai etukäteen varattavissa vuokramökeissä.

5. Sompasaunan löylyt

Helsingistä löytyy useampikin kokeilemisen arvoinen yleinen sauna, kuten kaikkia aisteja hellivä Kaurilan sauna, historiallinen Lähteen sauna tai merellinen Allas Sea Pool. Omalaatuisin Helsingin yleisistä saunoista lienee kuitenkin Helsingin Kalasatamassa sijaitseva Sompasauna, jota kutsutaankin “Suomen yleisimmäksi saunaksi”.

Sompasaunalle on vuosien varrella kehittynyt kulttimaine: alusta asti on pysynyt periaate, että sauna on sekasauna ja kaikkien käytettävissä. Siellä näkee tiuhaan sekä satunnaisia kulkijoita että lähialueiden asukkaita.

Pienessä saunassa tunnelma on korkealla, ja löylyjen välissä voi pulahtaa vilvoittelemaan sen eteen avautuvaan mereen.

Koska saunalla ei ole aukioloaikoja, sitä lämmitetään käytön mukaan – lämmityspuuhiin saattaa siis päästä itsekin.

6. Naantalin Muumimaailmaan lasten kanssa

Erityisesti pienten lasten kanssa parasta kesätekemistä löytyy Naantalin Muumimaailmasta, joka on kuin henkiin herännyt satumaailma. Leppoisat sarjakuvahahmot ja turvalliset seikkailut ovat mitä parhainta huvia perheen pienimmille.

Muumimaailmassa voi esimerkiksi koluta Muumitalon lattiasta kattoon, ottaa torkut huilipuistossa ja vilvoitella uimalla Nipsun kesämökin katveessa. Naantalin viehättävä kesäkaupunki on aktiivisen päivän jälkeen täynnä mukavia ravintoloita ja pidempäänkin vierailuun sopivia majoituspaikkoja.

7. Lörtsyt Savonlinnan torilla

Savonlinnassa voi nauttia kiireettömästä, leppoisasta menosta sekä upeista kansallismaisemista. Oopperajuhlien aikaan koko kaupunki täyttyy ihmisvilinästä ja eurooppalaisesta tunnelmasta.

Savonlinnan kesäinen sydän on tori, josta voi ostaa kalastajien aamulla pyytämiä muikkuja, juoda päälle torikahvit ja maistaa paikallisia herkkuja, suolaisia tai makeita lörtsyjä.

8. Ihastu Hailuodon ainutlaatuiseen luontoon

Oulun edustalla, vain 25 minuutin lauttamatkan päässä mantereelta sijaitsee Perämeren vähäeleinen helmi: Hailuoto. Perämeren suurimman saaren säänpieksemät kalastajatuvat ja heinikon ympäröimät rannat ovat vielä melko tuntematon kotimaan matkailukohde.

Hailuodolle kulkee ilmainen lautta Oulunsalosta, jonka jälkeen kannattaa suunnistaa ainakin Sunikarin hiekkarannoille sekä Marjaniemen idylliseen kalastajakylään ja majakalle.

Marjaniemen majakkamaisemissa tai maatilamajoituksessa eri puolilla saarta. Kesäkuun lopulla Marjaniemessä järjestetään Bättre Folk -festivaali, joka on keskittynyt uuteen musiikkiin ja kirjallisuuteen. 

Lähde: Momondo.fi

Lue myös:

    Uusimmat