Kaduntallaajat joutuivat väistelemään korkeuksista putoavia alkoholitölkkejä Helsingin Kalasatamassa – poliisi nappasi mieskolmikon epäiltynä vaaran aiheuttamisesta

Tällaista on asua Suomen korkeimmassa asuintornissa 8:11
Millaista on asua Suomen korkeimmassa asuintornissa? Asia selviää videolta! (Video tai sen henkilöt eivät liity uutiseen vaaratilanteesta.)

Helsingin Kalasatamassa sijaitsevasta kerrostalosta pudotettiin tiistaina illalla alkoholia sisältäviä tölkkejä kadulle, poliisi epäilee.

Poliisin saaman tiedon mukaan Kalastamankadulla sivulliset ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita vajaita alkoholitölkkejä.

Poliisipartiot ottivat kerrostalohuoneistosta kiinni kolme henkilöä epäiltynä vaaran aiheuttamisesta. Alle 25-vuotiaista miehistä koostuva kolmikko vietiin Pasilan poliisivankilaan.

Kerrostalosta tippunut jopa paistinpannu

Vastaava toiminta Kalasatamassa ei ole uusi juttu.

Toukokuun alkupuolella poliisille oli siihen mennessä tehty kolme rikosilmoitusta, joiden mukaan samasta kerrostalosta on heitetty tai pudonnut esineitä.

Esineisiin lukeutuu muun muassa numerokylttejä, lasisia esineitä ja jopa paistinpannu. Poliisi ei kerro tarkalleen tiedotteessaan, mikä kerrostalo on kyseessä, mutta aiemmin on uutisoitu, että talo olisi 134-metrinen tornitalo Majakka.

Juttuja on tutkittavana nyt kaikkiaan viisi, ja poliisi selvittää, liittyykö kaikkiin tapauksiin samoja henkilöitä.

Osassa tilanteista on poliisin mukaan aiheutunut sivullisille konkreettista vaaraa, mutta kukaan ei ole toistaiseksi loukkaantunut.

Rikosnimikkeet jutuissa ovat tutkinnan tässä vaiheessa vahingonteko tai vaaran aiheuttaminen.

Lue myös:

    Uusimmat