Kadonnut mies löytyi kuolleena vedestä Vaasassa – nainen ja kaksi miestä vangittiin epäiltynä taposta

Tapausta tutkittiin aluksi kuolemansyyn selvittämisenä. Ruumiinavauksen jälkeen poliisi alkoi epäillä henkirikosta.

Vaasassa heinäkuun lopulla kadonneen 61-vuotiaan miehen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. Mies löydettiin kuolleena Vaasan Pilvilammen vesistöstä 28. elokuuta.

Tapausta tutkittiin aluksi kuolemansyyn selvittämisenä, mutta ruumiinavauksen jälkeen poliisi alkoi tutkia asiaa henkirikoksena.

–  Kun ihminen löytyy vedestä, niin maallikko ei pysty arvioimaan tiettyjä seikkoja, ja ne todetaan vasta ruumiinavauksessa. Tässä on kysymys siitä, mitä on löytynyt ruumiinavauksessa, kertoi rikoskomisario Eero Välimäki Pohjanmaan poliisista STT:lle.

Viime viikon alussa tutkinnassa otettiin kiinni nainen ja kaksi miestä. Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi heidät viime torstaina epäiltynä taposta. Epäillyt ovat suunnilleen kolmekymppisiä vaasalaisia.

Kaikki kolme epäiltyä vangittiin lievemmällä eli syytä epäillä -perusteella. Vakavampi vangitsemisperuste on todennäköisin syin epäilty rikos.

Tutkinnallisten syiden vuoksi poliisi on toistaiseksi vähäsanainen tapauksesta. Välimäki ei paljasta esimerkiksi sitä, tunsivatko uhri ja epäillyt toisensa entuudestaan, eikä sitä, miten poliisi pääsi epäiltyjen jäljille. Myöskään epäiltyjen kuulusteluista ei kerrota julkisuuteen.

Kadonneen vaasalaismiehen etsintöjä suunnattiin jo alkuvaiheessa Pilvilammen alueelle, kun hänen käyttämänsä polkupyörä löytyi läheltä järven rantaa. Ruumiin löytymisen jälkeen poliisi arvioi, että mies oli ollut kuolleena jo pidempään.

Vangitsemistietojen mukaan epäilty henkirikos tapahtui heinäkuun 28. päivän ja elokuun 19. päivän välisenä aikana. Se tarkoittaa, että mies olisi ehtinyt olla kuolleena ainakin runsaan viikon ennen ruumiin löytymistä.

Pilvilammen alue on retkeilyalue Vaasan kaupungin itäpuolella, noin yhdeksän kilometrin päässä keskustasta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja