Kadonneen jäljillä -Nikon isä menehtyi – eivät ehtineet tavata

Vaikkei Kadonneen jäljillä -sarjassa nähty Niko Ryynänen ehtinyt tavata isäänsä, matka Filippiineille auttoi ymmärtämään omia juuria ja isän mahdollisia motiiveja.

Kadonneen jäljillä -ohjelman viime jaksossa Niko Ryynänen lähti Filippiineille etsimään isäänsä. Nikon ainoa yhteys isään olivat vanhat valokuvat ja mummon kertomukset. Se, miksi isä lähti, oli jäänyt kalvamaan itsekin isäksi tullutta Nikoa.

Nikon isä oli muusikko, ja Filippiinien Manilassa isän bändikaverit auttoivat Nikon sukulaistensa jäljille. Kun Niko tapasi isänsä vaimon, kävi ilmi, että Niko on myöhässä: isä oli kuollut vuonna 2009.

– Sukulaiset tarjosivat yhteyden isän maailmaan, vaikken ehtinyt isää tapaamaankaan. Sain tietää, millaista isän elämä on ollut Filippiineillä sen jälkeen, kun hän lähti Suomesta pois, Niko pohtii puoli vuotta matkan jälkeen.

– Jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Surettaa, etten ehtinyt ikinä tutustua isään, mutta toisaalta olen todella onnellinen, että löytyi muita sukulaisia.

Niko ei ennen matkaa tiennyt isästään paljoa, ja hän lähti matkaan ajatellen, että mitä vain voi tapahtua. Suurin pelko oli, ettei isä hyväksy tai halua nähdä häntä.  

– Sain tietää, mitä isälle on tapahtunut ja että hän yritti etsiä minua jälkeenpäin. Se on mieltä lämmittävä ja helpottava asia.

Matka auttoi ymmärtämään isää

Niko on pitänyt sähköpostitse yhteyttä sukuunsa Filippiinien Manilassa ja Ilo Ilossa. Se, että isältä löytyi toinen perhe, ei ollut Nikolle järkytys.

– Olin jo aiemmin arvellut, että todennäköisesti löytyy sukulaisia toiselta puolelta maapalloa, mutta en yhtään tiennyt, ketä. Oli hauska fiilis tietää, että on veli- ja siskopuolia.

Suoraa vastausta siitä, miksi isä lähti, Niko ei voi enää saada. Sukulaisten tapaaminen ja heidän kanssa keskustelu selkiytti kuitenkin asiaa.

– Kun selvisi, että minulla on veli- ja siskopuolia, ajattelin, että ehkä hän vain kaipasi takaisin sukunsa luokse kotimaahansa.

Niko lähti etsimään juuriaan nyt, koska hänestä itsestään oli tullut isä. Vaikuttavatko omasta isästä saadut tiedot Nikon omaan tapaan olla isä?

– Tämän vuoksi tiedän enemmän omista juuristani. Ehkä se on antanut tiettyä itsevarmuutta ja lujuutta isyyteen.

Lue myös:

    Uusimmat