Kaapo Kakon edellisestä maajoukkueottelusta oli vierähtänyt neljä vuotta. Pitkä tauko näkyi vaikeuksina, kun NHL-hyökkääjä yritti sopeutua eilisessä jääkiekon MM-turnauksen avausottelussa Suomen pelitapaan.
MAINOS
Jääkiekon MM-kisat 15.–31.5.2026
Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla. MTV Katsomossa ottelut maksullisilla tilauksilla. Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla.
Yhdysvallat pesi hallitsevan mestarin Suomen perjantaina Tampereella MM-turnauksen avauspäivänä 4–1. Se oli Kakolle ensimmäinen maaottelu sitten vuoden 2019 kultaisten MM-kisojen. Hänellä oli kyllä laatupaikkaakin (video ylälaidassa), mutta ei uponnut.
Suomen ilonaiheeksi jäi avauserä, jossa Teemu Hartikainen tälläsi isännät 1–0-johtoon. Sen jälkeen sinivalkoinen riemu jäi kuitenkin haaveeksi. Leijonat ei saanut ensimmäisen erän jälkeen Kakonkaan mukaan "oikein mitään enää" aikaan.
LUE MYÖS: Jukka Jaloselta iso peliliike MM-kisoissa – kakkossentteri sivuun
Kakko pohti Suomen saaneensa miltei kaikki paikkansa suorahyökkäyksistä. Leijonien pelille ominaisia pyörityksiä vastustajan päähän ei juuri onnistuttu luomaan.
– Tuntui, että olimme omissa aika paljon. Itse ainakin tykkään pelata enemmän hyökkäyspäässä kuin puolustuspäässä, Kakko sanoi lauantain aamujäiden jälkeen.


